perjantai, 25 lokakuun

Suomen Mehiläishoitajain Liiton mukaan väärennetty hunaja tulee pääosin Aasiasta, kuten Kiinasta.

Noin 60 prosenttia suomalaiskauppojen hyllyillä olevasta EU:n ulkopuolisesta tuontihunajasta on aihetta epäillä väärennökseksi. Asia ilmenee Euroopan ammattimehiläistarhaajien liiton EPBA:n elokuussa keräämien näytteiden perusteella.

Hunajista kerätyt näytteet tutkittiin Virossa uudella dna-analyysimenetelmällä. Tutkimuksissa suomalaiset hunajanäytteet todettiin aidoiksi.

Suomen Mehiläishoitajain Liitosta todetaan, että kyseessä on epäilty elintarvikeväärennös.

– Väärennetyssä hunajassa hunajan sekaan saatetaan sekoittaa esimerkiksi kilohinnaltaan selvästi edullisempaa sokerisiirappia, sanoo liiton puheenjohtaja Rami Heikkilä.

Euroopassa väärennökset paljastuivat jo pari vuotta sitten, kun EU:n viranomaiset tutkivat EU:n markkinoilla olevia hunajia vuosina 2021–2022.

– Tutkimusajankohtana paljastui, että aika merkittävä merkittävä osa Euroopan ulkopuolelta tulleesta hunajasta oli väärennöksiä. Suomessa ei näytteitä tuolloin otettu, koska Suomeen ei silloin ollut tuotu ulkomaisia hunajia, Heikkilä kertoo.

EPBA:n kesällä keräämistä hunajanäytteistä paljastuneet tulokset vahvistavat epäilyä, että väärentäminen jatkuu edelleen ja väärennetyt tuotteet päätyvät kauppojen hyllyille. Esimerkiksi Saksassa EU:n ulkopuolisesta tuontihunajasta 80 prosenttia on aihetta epäillä väärennökseksi.

Suomen Mehiläishoitajain Liiton puheenjohtajan mukaan väärennetty hunaja tulee pääosin Aasiasta, kuten Kiinasta.

Aito hunaja syntyy mehiläisten hakiessa kukista mettä

Heikkilä kertoo, että aito hunaja tunnistetaan dna-analyysissa siitä, että tuloksessa löytyvät partikkelit ja siitepölyn muruset ovat kasviperäisiä eli syntyneet, kun mehiläiset hakevat kukista mettä. Siitepölyjen perusteella voidaan päätellä, että kyseessä on aito hunaja.

– Jos siitepölyä ei löydy tai löytyy lisäksi jotakin muuta, on syytä epäillä, että kyseessä on väärennetty hunaja.

Heikkilän mukaan Suomessa kaupan alalla on oltu tietoisia näytteiden hausta ja väärennösepäilyistä. Liitolla ei hänen mukaansa ole tietoja siitä, paljonko Suomessa näytteitä on otettu tai minkälainen osuus otoksesta on suomalaisia ja ulkomaisia hunajia.

Hunaja on oliiviöljyn jälkeen väärennetyin elintarvike maailmassa.

MUOKATTU 24.10.2024 klo 16:10: Tarkennettu muotoiluja otsikossa ja jutussa. EU:n ulkopuolista tuontihunajaa on testien perusteella aiheellista epäillä väärennetyksi, mutta täyttä varmuutta siitä ei ole.

Jaa.
Exit mobile version