torstai, 19 maaliskuun

Opiskelijat arvostelevat yliopistoa ja terveys­viranomaisia hitaasta tiedot­tamisesta. Räjähdys­mäisesti puhjennut epidemia on yllättänyt viranomaiset.

Britannian Canterburyssa opiskelijavaihdossa oleva Helmi Merilä kertoo järkyttyneensä ylipistokaupunkiin iskeneestä aivokalvontulehdusaallosta.

– Kaikki lähtivät tosi nopeasti karkuun, Merilä kertoo tämänhetkisestä tilanteesta kampuksella.

Merilä on ollut Kentissä vaihdossa viime syksystä, ja on palaamassa viikonloppuna suunnitelmien mukaisesti Suomeen. Vaihtojakso sai järkyttävän päätöksen.

Canterburyssa maaliskuun alussa alkanut epidemia on toistaiseksi vaatinut kahden nuoren hengen. Lisäksi useita on sairastunut vakavasti, ja heitä hoidetaan sairaalassa.

Kaikki ovat nuoria aikuisia, monet Kentin yliopiston opiskelijoita. Myös toinen kuolleista oli Kentin yliopiston opiskelija, kertoo muun muassa BBC.

Taudin aiheuttajana on meningokokkibakteeri, joka voi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan levitä melko helposti.

Ystävä vaivutettiin koomaan

Epidemian epäillään alkaneen canterburyläiseltä opiskelijoiden suosimalta Club Chemistry -klubilta 5.–7. maaliskuuta.

Merilä oli ystäviensä kanssa klubilla maaliskuun 6. päivänä. Merilän mukaan yksi mukana olleista ystävistä matkusti kotimaahansa Ranskaan. Siellä ystävän tila heikkeni pian sen jälkeen nopeasti ja hänet vaivutettiin koomaan.

Tällä hetkellä ystävä on herätetty koomasta ja hänen tilansa on vakaa, Merilä kertoo.

Merilä kiittää ranskalaisystävänsä lääkäri-isää, joka kehotti yökerhoseurueeseen kuuluneita hakemaan itselleen välittömästi antibiootit.

Viranomaisilta ensimmäinen viesti tuli runsas viikko klubi-illan jälkeen, kun paikallinen media oli jo ehtinyt kertoa kahdesta kuolonuhrista.

– Tuli vähän sellainen olo, että olisimme voineet kuolla. Jos ei tiedä, että tappavaa tautia on liikkeellä, niin eihän sitä mene sairaalaan, Merilä sanoo.

Kokeet tehdään etänä

Merilä arvostelee yliopiston hitautta asiasta tiedottamisessa.

– Tieto liikkui todella hitaasti. Kampuksella se annettiin ensin vain niille, jotka asuvat samassa asuntolassa kuin tartunnan saaneet, hän kertoo.

Merilä kertoo, että hän kysyi opiskelijakaverinsa kanssa apua yliopistosta. Sieltä sanottiin, että asiaa tutkitaan.

Tällä hetkellä kampus on hiljentynyt ja koeviikolle suunnitellut kokeet on siirretty pidettäväksi etänä.

– Kämppäkaverit lähtivät koteihinsa melkein viikon etuajassa, ja [sama] trendi taisi olla aika monella muullakin, Merilä sanoo.

Nopeus yllätti viranomaiset

Britannian yleisradion BBC:n mukaan taudin leviämisnopeus on yllättänyt viranomaiset. Sen kuvaillaan puhjenneen räjähdysmäisesti, ja esimerkiksi maan terveysministeri Wes Streeting sanoo sen olevan nopeimmin levinnyt epidemia hänen urallaan.

Canterburyn alueen terveysviranomainen, professori Anjan Ghosh huomauttaa, että kyseessä ei ole kuitenkaan koronaviruksen aiheuttamaan pandemiaan verrattava tilanne. Ghoshin mukaan tauti ei leviä kulovalkean lailla niin kuin pandemioissa.

Rokotusten on määrä alkaa tänään keskiviikkona, ja Kentin yliopistossa meningokokki B -rokotetta tarjotaan noin 5 000 opiskelijalle. Lisäksi antibiootteja on jaettu ainakin 2 500 opiskelijalle.

Englannin kansanterveyslaitos kertoo käsittelevänsä tilannetta kansallisella tasolla antibioottien saannin turvaamiseksi.

Share.
Exit mobile version