Suomalaisten kaveriporukka liittyi Viron maan­puolustukseen – ”Olemme valmiit tekemään sen, mitä pitää”

MÄNNIKU ”Kaksi laukausta ja lippaanvaihto. Tuli vapaa!” kuuluu komento. Olemme Männikun ampumaradalla lähellä Tallinnaa.

Ensimmäisen varovaisen laukauksen jälkeen pauketta alkaa kuulua vasemmalta ja oikealta. Tallinnan suomalaisen koulun TASK:n vararehtori Minna Rytylä pidättää hengitystä ja painaa liipaisinta.

Viron puolustusvoimien tilauksesta Yhdysvalloissa valmistettu R-20 Rahe -rynnäkkökivääri paukahtaa ja luoti ampaisee matkaan.

Palava halu nuoruudesta asti, 59-vuotias Rytylä kertoo Viron suojeluskuntaan hakeutumisen syyksi.

– Olen jo sitä ikäpolvea, että en päässyt naisena armeijaan. Se oli se kipinä, että nyt on minun mahdollisuuteni ja minun vuoroni.

Valmistautumista sotaan

Varsinainen kimmoke oli kuitenkin Venäjän hyökkäyssota. Neljä vuotta sitten Viroon asettuneen Rytylän naapuriin muutti ukrainalaisia pakolaisia.

– Sota tuntuu aika todelliselta, että se voi tulla koska vain yllättäen. Ajattelin, että haluaisin olla valmis ja osaisin tehdä sen, mitä pystyn, kertoo Minna Rytylä.

Suojeluskuntatoiminta on melkoinen vastapaino siviilityölle. TASK:ssa Rytylä opettaa pieniä alaluokkalaisia sekä aineenopettajana musiikkia ja liikuntaa.

Viron suojeluskunta Kaitseliit on monella tapaa Suomessa vuonna 1944 lakkautetun suojeluskuntajärjestön kaltainen. Se on vapaaehtoinen, sotilaallisesti organisoitu maanpuolustusjärjestö, jolla on 18 000 jäsentä.

Suojeluskuntalaiset käyvät säännöllisesti ampuma- ja taisteluharjoituksissa. Maastopukuja ja varusteita pidetään kotona. Osa säilyttää kotona myös rynnäkkökivääriä, vaikka siihen liittyvät turvallisuusvaatimukset ovat tiukat.

Sodan sattuessa suojeluskunnan yksikköjä käytetään osana Viron puolustusvoimia. Kyseessä ei ole siis vain kiva harrastus, vaan suojeluskuntalaiset harjoittelevat tositoimia varten.

Minna Rytylä on ainoa nainen suojeluskunnan Tallinnan piirin meriosaston suomalaisten joukossa. Suomalaisten tarkkaa lukumäärää ei kerrota, mutta meriosastossa heitä on ”noin ryhmän verran”. Ryhmään kuuluu yleensä 5–10 sotilasta.

”Suomalaiset ovat poikkeuksellisia”

Rytylän osaston sodan ajan tehtävä on muun muassa satamien ja satama-altaiden sekä esikuntien suojaaminen.

Hänellä ei ole ruusuisia kuvitelmia sodasta eikä kuoleman mahdollisuudesta.

– Totta kai sitä miettii, mutta en anna sellaiselle pelolle valtaa. Kuolema tulee meille kaikille jossain kohtaa. Jos se tulee täällä, niin se on tullakseen, Rytylä sanoo.

Suomalaiset ovat poikkeuksellisia, sanoo Männikulla harjoittelevan joukkueen johtaja, luutnantti Rene Kalberg.

Ulkomaiden kansalaiset eivät voi olla Viron suojeluskunnan varsinaisia jäseniä, joten he ovat mukana tukijäseninä.

– Yleensä tukijäsenet tekevät vain rahalahjoituksia. Suomalaiset osallistuvat kuitenkin myös harjoitustoimintaan ja ovat erittäin hieno ja motivoitunut joukko, Kalberg kehuu.

Kohteiden suojaamiseen erikoistuneiden yksiköiden toimintaympäristö on kaupunkimainen. Maastossa ei siis tarvitse pahemmin telttailla.

– Meillä painotetaan ampuma- ja kaupunkitaistelutaitoja, luutnantti Kalberg toteaa.

Takavuosien varusmiespalveluksesta hyötyä

Suomalaisyksikkö on muodostunut kaveriporukan pohjalta. Melko keskeinen rooli on Jukka Tenhusen omistamalla baarilla päärautatieasema Balti jaaman naapurissa.

Sieltä sana mahdollisuudesta liittyä suojeluskuntaan on levinnyt hiljalleen suomalaisten keskuuteen. Omistaja itse on mukana toiminnassa.

– Sanottiin, että tarvitaan hyviä miehiä ja tässä me ollaan, 59-vuotias Tenhunen sanoo ampumaharjoituksen tauolla.

– Ja hyvä harrastushan tämä on. On hyvä pitää kuntoa yllä ja saa myös ampumaharjoitusta.

Aikoinaan Uudenmaan jääkäripataljoonassa varusmiespalveluksensa suorittanut Tenhunen pitää suomalaista sotilaskoulutusta etuna suojeluskuntatoiminnassa.

– Siitä on kyllä huomattavan pitkä aika, mutta asiat muistuvat pikkuhiljaa mieleen. Osataan jonkin verran näitä perusjuttuja.

Jos käsky käy, niin mennään

Aurinkoisessa kevätsäässä ampumaradalla sodan kauhut ovat kaukana. Kaikki suomalaiset tuntuvat kuitenkin tiedostavan täysin, miten vakavaan tehtävään on sitouduttu.

– Joo, olemme valmiit. Se on meidän mottomme ja tämä on meidän toinen kotimaamme. Olemme valmiit tekemään sen, mitä pitää, Jukka Tenhunen sanoo.

Myös kolmekymmentä vuotta Tallinnassa asunut Jere Suomalainen vakuuttaa puolustavansa sodan sattuessa Viroa.

– Suomi liittyi Natoon. Ei ole suurtakaan merkitystä, kummalla puolella rajaa sitä ollaan, toteaa Suomalainen.