keskiviikko, 26 maaliskuun

Helsingin yliopiston vanhempi tutkija Toni Ruuska ilmoitti vierailevaan tutkija David Skrbinaan kohdistuvista väitteistä kirjan kustantamolle.

  • Viivi Koivistoinen
  • Eero Mäntymaa

Helsingin yliopiston kestävän talouden dosentti Toni Ruuska on toimittanut kirjaa yhdessä Helsingin yliopiston vierailevan tutkijan David Skrbinan kanssa.

Yle uutisoi lauantaina, että Skrbinan epäillään eläneen kaksoiselämää juutalaisvastaisena Thomas Daltonina.

Tapahtumaketju sai alkunsa joulukuussa, kun vieraileva tutkija David Skrbina osallistui salaliittoteoreetikko Kevin Barrettin Truth Jihad -ohjelmaan. Skrbina osallistui videokeskusteluun kahdella käyttäjäprofiililla, joista toinen oli Thomas Dalton.

Ruuska kertoo sähköpostitse Ylelle, että järkyttyi uutisista Skrbinan epäillystä kaksoiselämästä.

– Minulla on petetty ja surullinen olo. Laajemmin kaksoiselämä-epäilyyn liittyen, tunnen, että akateemiseen työhön keskeisesti sisältyviä periaatteita, kuten tieteen avoimuus ja läpinäkysyys sekä korkeat eettiset standardit, on rikottu.

Sekä Ruuska että kirjan kolmas toimittaja ilmoittivat Ruuskan mukaan asiasta sähköpostitse Brill-kustantamoon. Kustantamo kertoi Ruuskalle, että kirjan julkaisuprosessi on keskeytetty ja asia on siirtynyt kustantamon eettisen komitean tutkittavaksi

Myös kirjan nettisivu on poistettu kustantamon sivuilta.

Kirjan kirjoittajat aikovat katkaista yhteytensä Skrbinaan

Ruuska kertoo, etteivät hän tai kirjan kolmas kirjoittaja aio julkaista kirjaa Skrbinan kanssa. Kirjoittajat ovat olleet itse yhteydessä myös Skrbinaan ja ilmoittaneet tälle, että kirjan julkaisuprosessi on keskeytetty.

– Kerroimme myös Skrbinalle, että syytöksien laadusta ja vakavuudesta johtuen katkaisemme kaikki yhteytemme häneen.

Yhteinen kirja käsittelee ekologisen kriisin syitä ja kestävyyssiirtymää. Kirja oli tarkoitus julkaista toukokuun lopulla.

Skrbina ei ole Ruuskan mukaan hänelle läheinen kollega.

– Tunnen Skrbinan hänen teknologiaan ja ympäristöfilosofiaan liittyvien akateemisten kirjoituksiensa kautta. Juutalaisvastaisuus ei ole tullut esille.

Helsingin yliopisto selvittää Skrbinaa koskevia väitteitä.

Jaa.
Exit mobile version