Kellarin raskas rautaovi kolahtaa auki.
Edessämme siintää ihan tavallisen kerrostalon ihan tavallinen varastokäytävä, mutta sen uumenissa elää huippupeto: Suomen suurin hämähäkkilaji, varastosopikki.
Laji on tulokas, jota tavataan vain sisätiloista – ja voin kokemuksesta kertoa, että kun sellaisen löytää aamupöhnässä lavuaarista, menevät kahvit väärään kurkkuun.
Varastokomeroiden kulmissa näkyy sopikkien verkkoja suppilolla. Hämähäkit pysyvät tällä kertaa piiloissaan, mutta biologi ja Luonnontieteellisen keskusmuseon opas Jaakko Kuurne arvioi, että juuri tällaiset paikat ovat hämähäkkien mieleen.
Vanha kansa tapasi sanoa, ettei hämähäkkiä saa tappaa. Vaikka monet pelkäävät hämähäkkejä, on niiden uskottu tuovan onnea koteihin.
Tiede vahvistaa uskomukset: hämähäkkejä ei todella kannata tappaa. Suomessa elävät lajit eivät uhkaa ihmistä millään tavalla, vaan ovat hyödyllisiä kämppäkavereita.
– Ilman muuta kannattaa jättää hämähäkki henkiin. Hämähäkit ovat ilmaista puhtaanapitoa suorittavia alivuokralaisia, jotka ovat tyytyväisiä omaan pieneen soppeensa. Ne myös poistavat tuhohyönteisiä asunnoista, Kuurne kertoo.
Yleisin sisätiloissa viihtyvä hämähäkkilaji on varastosopikin sukua oleva, mutta huomattavasti pienempi huonesopikki.
Sen tunnistaa suppilomaisista verkoista, jollaisia olemme kaikki nähneet huoneiden hämärissä nurkissa.
– Ainut haitta on se esteettinen, verkot voivat olla vähän ikäviä. Itse olisin kuitenkin tyytyväinen siihen, että kotona asuu hämähäkkejä, jos ei niitä nyt kohtuuttoman runsaasti ole.
Meillä ihmisillä on taipumus jaotella luontoa hyvään ja pahaan – tai söpöön ja ällöttävään.
Ihmisen näkökulmasta katsoen kodeissamme elääkin lajeja, jotka ovat hyödyllisiä, haitallisia tuholaisia tai neutraaleja kanssaeläjiä: siis hyviä, pahoja ja rumia.
Vaikka tässä jutussa käytetäänkin tällaisia inhimillistyksiä, Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmapäällikkö, hyönteistutkija Heidi Viljanen muistuttaa, että eläimet ovat vain eläimiä.
– Me biologit olemme vähän vastahakoisia löytämään lajeille tarkoitusta. Niiden tarkoitus on lähinnä lisääntyä ja siirtää geeninsä eteenpäin.
Mutta täydellisen objektiivisesti hyönteisiin ei suhtaudu biologikaan.
– Kenellä on esimerkiksi ikävä ihmiskirppua tai koirankirppua, ei minulla ainakaan.
Hyviksiä tässä luokittelussa ovat siis esimerkiksi hämähäkkieläimet, jotka ovat kaikki petoja ja saalistavat tuholaisia. Jos kotona asuu hyvinvoiva hämähäkkikanta, on siitä ihmiselle vain iloa.
Pahiksia ovat tuholaiset, esimerkiksi turkiskuoriainen, riisihärö ja jauhokoisa, sekä syöpäläiset, kuten lutikat, joista aiheutuu ihmiselle vain harmia.
Lopuksi ovat enimmäkseen neutraalit lajit, kuten sokeritoukka ja sen sukulainen kalvastoukka, joka on tuore tulokas Suomessa. Ne toisaalta syömällä siivoavat eloperäistä jätettä, mutta myös sotkevat kakkaamalla ja luomalla nahkojaan ympäriinsä.
Yksi pahvilaatikko riittää vieraslajin lähtölaukaukseksi
Vieraita hyönteisiä tulee Suomeen useimmiten rahdin mukana. Niitä voi olla esimerkiksi mullassa, kukkaistutuksissa tai pahvilaatikoissa.
Joskus vain yksi ainoa hyönteisyksilö voi perustaa vieraaseen maahan uuden ja elinvoimaisen kannan.
– Rahdin mukana voi tulla tulla paritellut naaras, joka on ennen kuolemaansa muninut pahvilaatikkoon tuhat munaa, jotka sitten kuoriutuvat varastossa, Viljanen sanoo.
Hieman harvinaisempi esimerkki tällaisesta lajista on faaraomuurahainen, jota Helsingissä on tavattu satunnaisesti jo yli sadan vuoden ajan.
Tropiikista saapunut laji viihtyy Suomessa vain sisätiloissa, sillä se tarvitsee yli 18 asteen lämpötilan lisääntyäkseen.
Mutta mistä päin tropiikkia? Ehkä Afrikasta, mutta varmaksi sitä ei tiedä kukaan. Luonnossa faaraomuurahainen on vain yksi pieni vipeltäjä miljoonien muiden joukossa.
Se, kuten monet muutkin sisätilojen hyönteiset, on kiinnittänyt huomiomme vasta pesiydyttyään nurkkiimme.
Uusia hyönteisiä saapuu, vanhoja katoaa
Ennusteiden mukaan vuonna 2025 Suomeen saapui yli 50 miljoonaa pakettia EU:n ulkopuolelta. Jos yhteenkin niistä on munittu, voi se riittää uuden trooppisen lajin asettumiseen kodiksi.
Uusia hyönteislajeja saapuu Suomeenkin joka vuosi. Niiden joukossa on toisinaan sellaisiakin, jotka viihtyvät vain sisätiloissa.
Uusia lajeja voi löytyä yllättävistäkin paikoista, jos katsojalla on asiantuntemusta – Viljanen mainitsee anekdoottina esimerkiksi 2020-luvulla Suomeen levinneen perhossääsken, jonka hyönteisasiantuntija löysi sattumalta huoltoaseman vessasta.
Toisaalta lajeja myös häviää sitä mukaa, kun rakennuskanta muuttuu. Uusien talojen sisäilma on esimerkiksi kuivempaa kuin menneinä vuosikymmeninä, eivätkä hyönteiset pidä siitä.
Myös yhteiskunnan rakennemuutos koettelee hyönteisiä. Esimerkiksi toukkasukahäntäisiin kuuluva uunitoukka on hävinnyt tai häviämässä, koska sille sopivat elinpaikat ovat käyneet vähiin.
– Se oli aikoinaan kohtalaisen yleinenkin pienissä kivijalkaleipomoissa, sillä se vaatii lämpimät oltavat lisääntyäkseen. Kun pikkuleipomoita ei enää ole, myös uunitoukat ovat hävinneet, Viljanen kertoo.
Niin ovat myös ihmiskirput sitä mukaa, kun suomalaisten hygienia on parantunut. Eikä tule ikävä.
