Evon vanhan metsän kuuset ja haavat kohoavat korkeina ympärillä. Lahopuuta riittää, haapoihin on palokärki hakkanut koloja – täällä olisi kaikki valmiina helmipöllölle. Mutta metsä on hiljainen.
Henryksi nimetty helmipöllö pysytteli paikalla yli kaksi kuukautta keväällä 2025. Nyt se on poissa.
– Oli tarjolla pönttöjä, lahopuuta ja vanhaa metsää. Paikka oli varmasti hyvä, mutta hän ei ole enää täällä. Kyllä Etelä-Suomessa huolestuttaa, kun pöllöt eivät pesi, kertoo tutkija Hanna Rosti Helsingin yliopiston Lammin biologiselta asemalta.
Henryn tarina kertoo jotain suuremmasta. Räkättirastaan kokoinen helmipöllö, joka oli pitkään Suomen yleisin pöllölaji, on katoamassa Etelä-Suomesta tyystin. Kanta on romahtanut 70–80 prosenttia vuosina 1980–2024.
Viimeisin havainto helmipöllön pesinnästä Kanta-Hämeessä on vuodelta 2011.
Tekoäly kuuntelee metsän murteita
Hanna Rosti on sijoittanut Kanta-Hämeen metsiin kymmeniä akustisia tallentimia. Ne nauhoittavat ääniä iltaseitsemästä aamuyhdeksään. Silloin pöllöt ovat aktiivisimmillaan.
– Meillä on edullisia laitteita, ladattavat paristot. Nykyisin tekoälymenetelmillä pystytään analysoimaan aineistoa, mutta jokainen äänihavainto varmistetaan silti kuuntelemalla, Rosti selittää.
Pelkästään helmi-maaliskuussa 2025 tallentui noin 8 000 tuntia ääntä. Helmipöllöjä kuultiin niistä 45 tunnin ajan.
– Äänessä oli 2–3 eri yksilöä. Pesintöjä ei silti löytynyt, Rosti sanoo.
Tänä vuonna tilanne on entistä huonompi.
– Helmipöllöjä on löydetty vaan yksi kappale meidän tutkimusalueelta.
Bioakustiikka on kehittynyt valtavasti viime vuosina. Tekoäly ei tunnista vain lajia vaan myös paikallisia eroja. Tutkimus on osoittanut jotain yllättävää: helmipöllöillä on yksilölliset äänteet, aivan kuin ihmisillä.
– Pöllöt haluavat erottua toisistaan. Ne kuuluttavat vähän kuin rokkitähdet: minä olen täällä, minä omistan tämän, Rosti kuvaa.
Tutkijat ovat löytäneet eroja äänen korkeudessa, pituudessa ja puputuksen rytmissä. Kanta-Hämeestä kerättyä aineistoa on verrattu myös Manner-Euroopasta saatuun. Suomalaisilla helmipöllöillä on omanlainen puputus, joka eroaa ruotsalaisista sukulaisistaan.
Kun viimeiset eteläsuomalaiset helmipöllöt katoavat, häviää samalla osa Suomen luonnon ”murretta”.
Miksi helmipöllö katoaa?
Lintuharrastaja Markku Hyvärisen mielestä helmipöllö on ”metsän henki”. Hän sanoo suoraan, että Etelä-Suomessa helmipöllö on menetetty.
– Raja menee Tampereesta alaspäin poikittain Suomessa. Tämä alkaa olla tyhjiö. Keski-Suomessa niitä on vielä. Sotkamosta tuli viestiä, että siellä menee hyvin. Kanta-Hämeessä on ehkä kymmenkunta havaintoa, joten niitä on tosi vähän.
Syykin on selvä: vanhojen metsien hävittäminen.
– Helmipöllö pesii parhaiten vanhoissa kuusivaltaisissa metsissä. Samat metsät ovat metsätaloudelle tuottoisia hakkuukohteita, Rosti sanoo.
Pienet pöllöt tarvitsevat metsän suojaa. Siirtymät metsälaikusta toiseen voivat olla hengenvaarallisia, koska viirupöllö ja kanahaukka ovat vaarallisia saalistajia. Uudet tulokset viittaavat Rostin mukaan helmipöllön olevan niin herkkä, että kevyemmät suojelutoimet eivät riitä.
– Tarvitaan laajempia metsäalueita, joita suojellaan.
Tutkija: Suhtaumisen hakkuisiin pitäisi muuttua
Evon metsään laskeutuu hämärä. Toivomme yhä kuulevamme pöllön äänen, mutta metsä pysyy hiljaisena.
– Voi, kun tuohon saisi sanoa kyllä, Rosti vastaa kysymykseen, onko helmipöllöä vielä mahdollista pelastaa Suomessa.
Hänen mukaansa se vaatisi myös muutosta suhtautumiseen eli siihen, kuinka paljon metsiä hakataan.
Hyvärinen on pessimistisempi.
– En enää millään usko, että se palaa tänne Etelä-Suomeen. Täällä ei ole paikkoja riittävästi. Jos helmipöllö menetetään, niin menetämme paljon muutakin.
Helmipöllöä auttaisivat haavat, lahopuu sekä kolopuut sekä ekologiset käytävät.
Rosti korostaa tutkimuksen merkitystä.
– Tällä pystytään todistamaan, mikä oikea tilanne on. Ei tarvitse arvella.
