Tupakkapaikka kankaanpääläisen ammatillisen oppilaitoksen Sataedun rajojen ulkopuolella vetää puoleensa opiskelijoita.
Uuden päivitetyn tupakkalain tultua voimaan elokuun alussa ei koulun alueella saa edes hallussapitää tupakkatuotteita. Aika harva oppilaista polttaa tupakkaa, mutta sitäkin useampi sujauttaa huuleensa lähes huomaamatta valkoisen nikotiinipussin.
Nikotiinipussien käytön raju kasvu ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden keskuudessa nousi puheenaiheeksi, kun uusi kouluterveyskysely julkaistiin viime viikolla. Koululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden nikotiinipussien käytössä on kuitenkin isoja alueellisia eroja. Voit tarkistaa oman kuntasi tilanteen tästä:
Saavuimme Kankaanpäähän, koska se nousi nikotiinipussin käyttäjien tilastoissa selkeälle ykkössijalle ammattiin opiskelevien poikien parissa. Tapasimme Kankaanpäässä 16–17 -vuotiaita ammattiin opiskelevia nuoria. Nuorten vanhemmilta on lupa haastatteluun.
Peräti 60 prosenttia amispojista käyttää nikotiinipusseja Kankaanpäässä. Ammattiin opiskelevista tytöistä nikotiinipusseja käyttää Kankaanpäässä nykyisin 30 prosenttia. Edellisessä kouluterveyskyselyssä käyttö on ollut marginaalista, eli nousu on ollut huimaa.
Kaikista paikkakunnan ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista nikotiinipusseja käyttää säännöllisesti 44 prosenttia. Se on 10 prosenttiyksikköä enemmän kuin valtakunnallinen keskiarvo.
Kuudesluokkalaisena nikotiinipussien käytön aloittanut 17-vuotias Severi Sivula on huomannut käytön kasvun Kankaanpäässä. Hänen tuntumansa mukaan ammattikoulun omassa toimipisteessä nikotiinipusseja käyttää helposti yli puolet opiskelijoista.
– Kun oltiin seiskalla niin ei kellään muilla näkynyt nikotiinipusseja kuin kavereilla. Joskus ysillä ne alkoivat yleistyä aika paljon.
Paavo Räihä on käyttänyt nikotiinipusseja jo yläkouluikäisestä lähtien.
– Olihan se nyt hienoa yläasteella laittaa pussia huuliin Enää en koe, että tämä olisi mitenkään kovin hienoa.
Nyt Räihä haluaisi irti nikotiinista. Hän kokee olevansa 17-vuotiaana jo kokenut käyttäjä, eikä hohto ole enää sama. Yläasteikäiselle itselleen hänellä olisi terveisiä:
– Älä ota sitä pussia. Ei se elämä siitä ainakaan parane.
Käytön nousun taustalla myynnin vapautuminen ja markkinointi
Edellinen kouluterveyskysely tehtiin keväällä 2023. Samaan aikaan nikotiinipussien myynti vapautui, kun lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kumosi yli neljä milligrammaa nikotiinia sisältävien nikotiinipussien luokittelun lääkkeeksi. Yhtäkkiä tuotetta oli helposti saatavilla vähittäiskaupoissa.
Tupakointiin nuoret suhtautuvat tilastojen valossa yhä kielteisemmin, mikä on auttanut nikotiinipusseja vahvistamaan asemaansa nuorten suosimana päihteenä. Nikotiinipusseissa ei ole tupakkaa, mikä on luonut nuorille väärää mielikuvaa tuotteen vaarattomuudesta.
– Nikotiinipusseja markkinoidaan paljon tällaisella niin sanotulla lifestyle-markkinoinnilla ja korostetaan miten niitä voidaan käyttää tilanteissa, joissa ei enää voi tupakoida, sanoo THL:n erityisasiantuntija Hanna Ollila.
Kavereilla on ollut Kankaanpäässä iso vaikutus nikotiinipussien suosion nousuun. Muutoksen on huomannut myös ammattiin opiskeleva Kerttu Sillanpää.
– Ennen käytettiin tupakkaa ja vapea, mutta nykyään aikalailla kaikki on siirtynyt noihin nikotiinipusseihin.
Nikotiinituotteiden ikärajaa halutaan nostaa
Suomessa tupakkalain tavoitteena on tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppuminen. Tavoite katsotaan saavutetuksi, jos alle viisi prosenttia aikuisväestöstä käyttää tuotetta päivittäin vuonna 2030. Tupakkalain tavoitetta tukee Savuton Suomi 2030-verkosto. Määräaika häämöttää viiden vuoden päässä. THL on mukana verkostossa monien terveyttä edistävien yhdistysten rinnalla. Hanna Ollilan mielestä nuorten kohdalla tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön aloittamisen ehkäisyllä on tärkeä rooli.
Ollilan mukaan hyvin yksinkertainen ja tehokas keino olisi nostaa tupakka- ja nikotiinituotteiden ikäraja tupakkalaissa kahteenkymmeneen vuoteen.
– Se on myös tehokas keino, koska tutkimusten mukaan hyvin harva aloittaa tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöä enää kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen.
Nuoret eivät usko ikärajan nostamisen auttavan tilannetta lainkaan. Nytkin alaikäiset saavat nikotiinituotteita helposti.
– Jos laittaisin vaan viestiä, ainakin vartissa saisin itselle tuommoisen, 16-vuotias terveysalan opiskelija Aada Halminen sanoo.
– Kaikki varmaan saisi, vaikka yhdeksänvuotiaat lapset, nekin voi saada ihan mitä vaan puhelimen välityksellä, komppaa opiskelukaveri Miina Vienola.
Kerttu Sillanpää muistuttaa, ettei tarvitse luottaa pelkästään kännykän luomaan verkostoon.
– Mullakin on paljon kavereita, jotka on jo yli kaksikymmentä. Sittenhän niiltä voi ostaa. En usko, että ikärajan nosto kauheasti vaikuttaisi.
Nyt elokuussa voimaan tulleiden lakimuutosten myötä nikotiinipusseja säännellään pitkälti samalla tavalla kuin tupakkaa tai sähkösavukkeita. Sosiaali- ja terveysministeriön erityisasiantuntija Reetta Honkasen mukaan nikotiinipussien osalta tarvitaan jatkossakin uusia toimenpiteitä.
– Uusien nikotiinituotteiden, kuten nikotiinipussien, kohdalla lopettamistavoitteen saavuttaminen asetetussa aikataulussa vaikuttaa tällä hetkellä hyvin haastavalta.
Tuoreiden lakimuutosten vaikutusten arviointi kankaanpääläisellä tupakkapaikalla antaa heikon tuloksen. Nikotiinituotteiden käytön täyskiellosta huolimatta oppitunneille astelee nuoria huomaamaton nikotiinipussi huulen alla. Kysymys uudesta laista saa aikaan vastakysymyksen.
– Mikä tupakkalaki?
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella. Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.



