lauantai, 11 tammikuun

Irakissa ehti palvella vuodesta 2015 lähtien noin tuhat suomalaista.

Puolustusvoimien osallistuminen Isisin vastaiseen operaatioon Irakissa on päättynyt, Puolustusvoimat kertoo.

Suomalaisen kriisinhallintajoukon vahvuus oli päätöshetkellä noin 70 sotilasta. Sotilaat palasivat Suomeen sunnuntaina.

Ulkoministeriö ilmoitti lokakuussa Suomen vetäytyvän Operation Inherent Resolve -nimellä tunnetusta operaatiosta vuoden loppuun mennessä.

Operaatio perustettiin kymmenen vuotta sitten Yhdysvaltojen aloitteesta. Sen tarkoituksena oli torjua terroristijärjestö Isisin ja muiden äärijärjestöjen leviämistä Syyrian ja Irakin alueella.

Suomi liittyi operaatioon noin 50 ihmisen osastolla vuonna 2015. Suomalaisten tehtävänä oli Puolustusvoimien mukaan toimia neuvonantajina ja kouluttaa kurdien Peshmerga-joukkoja Isisin vastaisessa taistelussa. Irakissa ehti palvella noin tuhat suomalaista, joista suuri osa oli reserviläisiä.

Koalitiota johtava Yhdysvallat sopi syyskuussa Irakin kanssa siirtymävaiheesta, joka johtaa operaation päättymiseen.

Työ alueella jatkuu

Isis on kuluneiden vuosien aikana menettänyt suurimman osan alueistaan, mutta terrorismin vastainen taistelu alueella jatkuu.

– Vaikka Suomen osallistuminen operaatioon päättyy, tulee suomalaisten vaikutus näkymään alueella pitkään. Antamamme koulutuksen avulla alueen turvallisuusjoukot pystyvät entistä paremmin turvaamaan alueensa ja takaamaan paikallisen väestön turvallisuuden, Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa sanoo tiedotteessa.

Tämä vähentää hänen mukaansa ääriryhmien kykyä kontrolloida alueita, mikä puolestaan edistää muun muassa alueellista vakautta.

Vaikka osallistuminen operaatioon päättyy, Suomi jatkaa Irakin turvallisuussektorin tukemista ja kehittämistä. Puolustusvoimat osallistuu edelleen Nato Mission Iraq -operaatioon.

Jaa.
Exit mobile version