Tuoreen selvityksen mukaan herneen, härkäpavun, rypsin, rapsin ja muiden proteiinipitoisten kasvien kotimaista tuotantoa olisi mahdollista lisätä merkittävästi.
Suomi pystyisi lisäämään kasviproteiinin tuotantoa huomattavasti.
Sitran ja Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan kotimainen kasviproteiinituotanto olisi mahdollista kolminkertaistaa nykyisestä vuoteen 2040 mennessä. Määrä voisi silloin nousta lähes 230 miljoonaan kiloon. Se edellyttäisi kuitenkin monia toimia.
Herneen, härkäpavun, rypsin, rapsin ja muiden proteiinipitoisten kasvien kotimaisen tuotannon lisääminen olisi tarpeellista Suomen omavaraisuuden turvaamiseksi.
– On monia kriisejä, jotka ohjaavat siihen, että meidän täytyy pitää huolta Suomen huoltovarmuudesta. Ruoka on siinä yksi tärkeä asia. Tällä hetkellä Suomen kasviproteiinista suurin osa tuodaan ulkomailta, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Hanna Karikallio sanoo.
Myös tämän vuoden lopulla uudistettavat suomalaiset ravitsemussuositukset tulevat painottamaan kasviproteiinien merkitystä ruokavaliossa. Tällä hetkellä suomalaisten aikuisten saamasta proteiinista yli 60 prosenttia on eläinperäistä.
Selvityksen mukaan kotimainen kasviproteiinituotanto olisi teoriassa mahdollista nostaa viidessätoista vuodessa määrään, joka vastaa suomalaisten laskennallista proteiinintarvetta. Kasviproteiinituotteita kannattaisi tosin suunnata kotimaan markkinoiden lisäksi myös vientiin kannattavuuden edistämiseksi.
Herneitä, härkäpapuja, rypsiä, rapsia, kauraa
Varsinkin herneiden ja härkäpapujen kohdalla on Sitran ja Luonnonvarakeskuksen selvityksen mukaan mahdollisuuksia tuotannon kasvattamiseen.
Rypsin ja rapsin käyttöä kasviproteiinina on myös tulevaisuudessa mahdollista laajentaa.
– Mehän olemme tottuneet siihen, että niistä saadaan öljyä. Mutta niissä on myös rouhe, joka jää jäljelle, kun öljy on puristettu. Tätä rouhetta käytetään tällä hetkellä eläinten rehuissa, mutta sitä voidaan jatkossa käyttää myös elintarvikkeissa, Hanna Karikallio sanoo.
Kaurakin on tärkeä Suomen proteiinintuotannossa. Viljelypinta-ala on suuri, ja kauraa käytetään jo paljon erilaisten lihaa ja maitoa korvaavien kasviperäisten tuotteiden raaka-aineena.
Kasviproteiineja saadaan Suomessa myös muista leipäviljoista, perunasta, hedelmistä ja marjoista. Potentiaalia voi tulevaisuudessa olla myös esimerkiksi sinilupiinin, kvinoan, tattarin, kamelinan, öljyhampun tai öljypellavan viljelyssä.
Suomesta puuttuu yksi jalostuksen vaihe
Jos kasviproteiinien tuotantoa halutaan Suomessa mittavasti lisätä, tarvitaan toimia koko ruokaketjussa pellolta lautaselle asti.
Selvityksessä ei laskettu kustannuksia, vaan arvioitiin sitä, millaisia mahdollisuuksia kasviproteiinien omavaraisuuden nostamiseen Suomen olosuhteissa ylipäätään olisi.
Kasviproteiinituotannon lisääminen edellyttäisi esimerkiksi monipuolista viljelyä sekä kasvinjalostuksen ja teknologian tehokasta hyödyntämistä.
Ilmastonmuutos tulee lisäämään viljelyn epävarmuutta. Elintarvikekäyttöön sopimattomalle sadolle luontevinta on selvityksen mukaan jatkossakin kotieläintuotannon rehukäyttö.
Jotta raaka-aineista saataisiin jalostettua kasviproteiinituotteita, jatkojalostukseen pitäisi investoida Suomessa nykyistä enemmän. Selvityksen mukaan Suomessa on kymmenkunta yritystä, jotka valmistavat erilaisia kasviproteiinituotteita, mutta ensimmäisen vaiheen jalostus puuttuu.
– Proteiinitiivisteet, joista sitten valmistetaan kuluttajatuotteita, ovat keskeinen ja kriittinen asia. Tällä hetkellä ne tuodaan kaikki ulkomailta. Meillä ei ole ollenkaan proteiinitiivistevalmistusta Suomessa, Hanna Karikallio sanoo.
Lisäksi tarvittaisiin lisää kehitystyötä ja uusia innovaatioita. Kasviproteiinituotteiden vienti Suomen ulkopuolelle lisäisi myyntivolyymiä ja parantaisi sitä kautta myös Suomen omavaraisuutta.
Kuluttajien valinnat ovat ratkaisevia
Perinteisten viljelymenetelmien lisäksi solumaatalous on yksi mahdollisuus, jolla voidaan jatkossa kasvattaa proteiiniomavaraisuutta. Soluviljelyssä tuotanto tapahtuu pellon sijaan bioreaktorissa.
– Siellä on hyvä pöhinä ja teknologiat kehittyvät. On silti vaikeaa sanoa, mikä sen merkitys viidentoista vuoden kuluttua on. Vaikka olisi teknologisesti mahdollista tuottaa solumaatalouden tuotteita, niin päätyvätkö ne kuluttajien lautasille asti? Mutta ehdottomasti ne on syytä ottaa tässä kokonaisuudessa huomioon.
Viime kädessä kuluttajien kysyntä on se, joka ratkaisee.
– Viljelyn ja teollisuuden täytyy olla kannattavaa. Ne eivät ole kannattavia, jos meillä ei ole kuluttajakysyntää, Hanna Karikallio sanoo.
