lauantai, 5 lokakuun

Paikalliset ja matkailijat ovat toivoneet, että kolme henkeä vieneen tulipalon rauniot siivotaan pikaisesti.

Kolarin Äkäslompolossa viime talvena palaneen hostellin raunioita päästään vihdoin raivaamaan. Kiinteistön omistava Suomen Latu kertoo saaneensa viime viikolla poliisilta luvan aloittaa alueella raivaustyöt.

– Tällä hetkellä meillä on käynnissä tarjouskilpailu urakoitsijan valitsemiseksi. Pyrimme siihen, että pääsemme siistimään alueen mahdollisimman pian tämän kesän aikana, kertoo Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson sähköpostitse.

Tulipalo tuhosi 1950-luvun alussa valmistuneen Ylläskartano-rakennuksen 13. helmikuuta. Rakennuksessa toimi Silverfox Hostel -yritys. Palossa kuoli kolme ihmistä. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan palo alkoi todennäköisesti nuotiotuhkista, jotka oli tuotu edellisiltana rakennuksen päädyssä terassitasolla sijainneeseen kylmään varastotilaan.

– Ymmärrämme, että paikalliset asukkaat ja Ylläksen matkailijat toivovat raunioiden pikaista siivoamista ja toimimme asian suhteen niin ripeästi kuin mahdollista, Karlsson sanoo.

Kohteen tulevaisuus ratkeaa syksyllä

Karlsson kertoo valmistelevansa Suomen Ladun hallitukselle päätösesitystä kohteen tulevaisuudesta.

– Meillä on useita vaihtoehtoja harkinnassa, mutta tässä vaiheessa en valitettavasti voi kertoa niistä tarkemmin. Kunnioitamme alueen asukkaiden ja matkailijoiden kiinnostusta asiaa kohtaan, ja tiedotamme päätöksestä heti, kun sellainen on tehty, Karlsson kertoo.

Hän arvioi, että voi antaa tarkemman tiedon suunnitelmista syyskuun aikana.

– Pyrimme löytämään ratkaisun, joka sopii mahdollisimman hyvin paikalliseen ympäristöön ja alueelle, Karlsson kertoo.

Karlssonin mukaan Suomen Ladun vakuutusyhtiö on antanut korvauspäätöksen Ylläskartanon päärakennuksen osalta. Neuvottelut vakuutusyhtiön kanssa jatkuvat vielä joistakin yksityiskohdista.

– Näin laajoissa vahinkotapauksissa on luonnollisesti paljon selvitettävää ja tiettyjä asioita on selvinnyt vielä näin jälkikäteen.

Tutkinnat jatkuvat

Onnettomuustutkintakeskus tutkii yhä onnettomuuteen johtanutta tapahtumaketjua ja taustatekijöitä. Otkes on aiemmin arvioinut, että tutkinta valmistuisi tulevan talven aikana.

Lapin poliisi on kertonut, että se tutkii paloa törkeänä yleisvaaran tuottamuksena, törkeänä kuolemantuottamuksena, törkeänä vammantuottamuksena ja pelastusrikkomuksena. Poliisi ei ole kertonut, ketä asiassa epäillään.

Yle ei tavoittanut poliisia tai onnettomuustutkintakeskusta kertomaan tutkintojen etenemisestä.

Jaa.
Exit mobile version