Tilanne Libanonissa on turvaton ja suomalaiset rauhanturvaajat pysyttelevät tukikohdassaan, kertoo suurlähettiläs Ylelle.
Suomalaiset rauhanturvaajat eivät pysty suorittamaan tällä hetkellä tehtäväänsä Libanonissa, vaan joutuvat pysyttelemään tukikohdassaan, Suomen Libanonin suurlähettiläs Anne Meskanen kertoo Ylelle.
Israel on aloittanut maahyökkäyksen Libanonissa.
Libanonin pääkaupungissa Beirutissa asuva Meskanen kertoo olevansa yhteydessä suomalaisiin rauhanturvaajiin useita kertoja päivittäin. Viimeksi hän puhui rauhanturvaajien kanssa tänä aamuna.
– He voivat hyvin ja heidän keskuudessaan on hyvä henki, mutta he eivät pysty täyttämään tehtäväänsä eli tukikohdan ulkopuolella ei partioida, Meskanen kertoo.
Libanonissa on noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa osana YK:n Unifil-joukkoja. Operaation tarkoitus on valvoa Israelin ja Hizbollahin vuoden 2006 taistelujen jälkeen aikaan saatua tulitaukoa.
Meskanen korostaa, että kynnys YK-joukkojen vetämiseksi alueelta on hyvin korkea.
Tunnelma pääkaupungissa
Meskanen asuu Beirutin itäosassa. Hän ei ole kuullut pommitusten ääniä, vaikka Israel teki iskuja viime yönä Beirutin eteläpuolella sijaitsevaan Dahiehin kaupunginosaan.
– Rauhallinen, odottava, pelokas ja jännittynyt, hän kuvailee tunnelmia.
Israel iski eilen Ein el-Hilwehin palestiinalaisleirille, joka on Beirutista noin 60 kilometriä etelään.
– Kaikkien huulilla ovat kysymykset: onko tämä vasta alkua, mihin tämä kaikki tulee johtamaan? Meskanen kertoo.
Meskanen on yhteydessä muiden Pohjoismaiden ja EU-maiden edustajiin ja tilannekuvaa tehdään yhdessä. Evakuoinneista ei vielä puhuta. Meskanen korostaa, että tilanne Libanonissa ei ole verrattavissa kolmen vuoden takaiseen evakuointitilanteeseen Afganistanissa.
– Nyt tehdään laajaa analyysia mistä tässä on kyse. Maahyökkäys alkoi vasta muutama tunti sitten. Tällä hetkellä kyseessä on eskalaatio, hän toteaa.
Ulkoministeriö kehottaa kaikkia Libanonissa olevia poistumaan maasta välittömästi.