sunnuntai, 22 joulukuun

Ahmed al-Sharaa ja Yhdysvaltain lähettämä delegaatio tapasivat Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa aiemmin perjantaina.

Syyrian uusi hallinto haluaa edesauttaa alueellista rauhaa, kertoo maan uusi hallinto tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan uusi hallinto haluaa vahvistaa Syyrian roolia alueellisen rauhan edistäjänä sekä rakentaa luottamuksellisia ja strategisia suhteita alueen maihin.

Hayat Tahrir al-Sham (HTS) -ryhmän johtajana tunnettu Ahmed al-Sharaa ja Yhdysvaltain lähettämä delegaatio tapasivat Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa aiemmin perjantaina.

Al-Sharaa tunnettiin aiemmin myös taistelijanimellään Abu Muhammad al-Julani.

Syyrian viranomainen kuvaili uutistoimisto AFP:lle al-Sharaan ja Yhdysvaltain delegaatiota johtaneen Barbara Leafin tapaamista myönteiseksi.

Kyseessä oli Yhdysvaltojen ensimmäinen diplomaattitason vierailu Damaskokseen pitkään aikaan. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan tapaamisen tavoitteena oli edistää siirtymää kohti maltillista uutta hallintoa ja hankkia tietoja Syyriassa kadonneista amerikkalaisista.

Yhdysvallat ilmoitti tapaamisen jälkeen lopettavansa palkkion tarjoamisen al-Julanin kiinniotosta.

Viime päivinä myös Ranska, Saksa, Britannia ja YK ovat lähettäneet edustajiaan Damaskokseen luomaan suhteita Syyrian kanssa.

Lähteet: AFP, STT

Jaa.
Exit mobile version