Ihmisoikeusjärjestön mukaan viidennessä Syyriasta löydetyssä joukkohaudassa saattaa olla jopa 100 000 ihmisen ruumiit.
Yhdysvalloista käsin toimivan Syrian Emergency Task Force (SETF) -ihmisoikeusjärjestön mukaan Syyriasta on löydetty joukkohauta, jossa saattaa olla jopa yli 100 000 ruumista.
Asiasta uutisoi muun muassa Dagens Nyheter.
SETF:in mukaan kyseessä on jo viides joukkohauta, joka Syyriasta on löydetty al-Assadien hirmuhallinnon kaaduttua ja kapinallisjoukkojen otettua maassa vallan.
– Satatuhatta on varovainen arvio ruumiiden määrästä, SETF:in johtaja Mouaz Moustafa arvioi Reutersille.
Joukkohauta löytyi Qutayfahista noin 40 kilometrin päästä Damaskoksesta. Al-Assadien vuosikymmeniä jatkuneen valtakauden aikana vankien ja kapinallisten teloitukset olivat erittäin yleisiä. SETF:in Moustafa arvioi, että haudassa voi olla myös muita kuin syyrialaisia, esimerkiksi yhdysvaltalaisia ja brittejä.
Isoilta EU-mailta avauksia kapinallisten suuntaan
Ranskan delegaatio saapui Syyrian pääkaupunki Damaskokseen tiistaina, uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja kertoo. Kyseessä on ensimmäinen ranskalaisdiplomaattien vierailu maahan al-Assadin hallinnon kaatumisen jälkeen.
Myös Saksa tekee avauksia vallankumousta johtaneen islamistisen HTS-kapinallisryhmän suuntaan. Saksan ulkoministeriön mukaan saksalaisdiplomaatit tapaavat HTS:n edustajia Damaskoksessa tiistain aikana.
Asialistalla on Syyrian vallanvaihtoprosessi ja Syyrian vähemmistöjen suojelu, ulkoministeriö kertoo. Saksan ulkoministeriön mukaan ”kaikesta päätellen (HTS) on toiminut tähän asti harkitsevaisesti”.
Lähde: AFP, Reuters