Taivalkoskella tapahtuneen henkirikoksen taustat ulottuvat vuoteen 2021, kertoo murhasta epäillyn miehen avustaja.
Taivalkoskella epäillyn henkirikoksen motiivi liittyy vanhaan kaunaan myrskytuhojen korjaamisesta, kertoo epäillyn avustaja.
85-vuotiasta miestä epäillään lauantaina tapahtuneesta murhasta. Vanhus ampui alle nelikymppisen miehen haulikolla Jokijärven kylätalolla paikallisen kalastuskunnan kokouksen alla.
Miehen avustajan, asianajaja Kari Erikssonin mukaan ampumiseen johtaneet syyt juontavat juurensa vuoteen 2021 ja Paula-myrskystä aiheutuneiden metsätuhojen korjaamiseen.
Jo aiemmin on uutisoitu, että motiivi liittyy puukauppoihin.
Lauantaina mies meni Jokijärven kylätalolle ja kohtasi siellä metsäalan yhtiössä työskennelleen alle 40-vuotiaan miehen. Hän ampui miestä haulikolla. Uhri kuoli vammoihinsa.
– Usean vuoden takaiset asiat olivat painaneet mielessä, mutta eihän tämä teko ole missään suhteessa metsätuhoihin, Eriksson kommentoi.
Vaaditaan vangittavaksi
Poliisi kertoi aiemmin, että murhasta epäilty mies on ollut kuulusteluissa yhteistyökykyinen ja kertonut tapahtumista omalta kannaltaan. Poliisi ei ole vahvistanut motiivia mutta kertoo puukauppa-asian nousseen esille.
Asianajaja Erikssonin mukaan poliisi kuulusteli miestä koko lauantai-illan.
– Hän kertoi kyllä poliisille hyvin tarkkaan siitä, mitä tapahtui, Eriksson sanoo.
85-vuotiasta miestä vaaditaan vangittavaksi murhasta epäiltynä Oulun käräjäoikeudessa huomenna.
Murhan lisäksi miestä epäillään vaaran aiheuttamisesta, sillä ampumisen aikaan kylätalolla oli paikalla myös sivullisia henkilöitä, jotka poliisin mukaan saattoivat olla tilanteessa vaarassa.
Paula-myrskyyn liittyvästä motiivista uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.