lauantai, 11 tammikuun

Kodin tulipalon aiheuttaa useimmiten varomattomuus. Tulipaloriski kasvaa myös, jos lämmittää märillä polttopuilla ja sulkupellit ovat liian vähän auki.

Nuohousalan keskusliiton mukaan nuohoojat joutuvat huomauttamaan kotien paloturvallisuusriskeistä usein. Nuohoojilla on velvollisuus huomauttaa asiakasta riskeistä ja raportoida niistä myös pelastuslaitokselle.

Suurin syy rakennuspalon syttymiseen on huolimattomuus tai varomattomuus. Se näkyy myös nuohoojan työssä.

Mikkeliläinen nuohooja Henna Vilppola kertoo viisi paloturvallisuusriskiä, joista hän huomauttaa asiakkailleen päivittäin.

1. Takassa poltetaan huonoa puuta tai kituliaalla liekillä

Nuohooja huomaa savupiippuun kurkistamalla, miten talossa on tapana käyttää tulisijaa. Jos tulipesässä poltetaan märkää puuta tai pidetään pientä liekkiä pitkään niukalla hapella, savupiippuun kertyy nokea vaarallisen paljon ja noki voi jopa lasittua.

Varaava takka lämpenee, kun savu kiertelee pitkin takan sisällä olevia savukanavia. Nokea voi kertyä savukanaviin niin paljon, että savu hädin tuskin mahtuu kulkemaan siellä.

Takka myös lämpenee silloin huonommin, koska noki toimii eristeenä.

2. Kiukaan takaseinä on rikki

Kiukaan tulipesä on alhaalla, ja harva kurkistelee sinne otsalampun kanssa. Nuohooja onkin usein se, joka huomaa ensimmäisenä, että tehdasvalmisteisen kiukaan tulipesä on rikki.

Kun tulipesään lisätään puita, usein ne heitetään sinne niin, että klapi kolahtaa kiukaan takaseinään. Kuuma metalli antaa periksi herkästi.

Rikkinäisestä kiukaasta pääsee savukaasuja saunan hengitysilmaan. Repeämästä voi singahdella myös kipinöitä.

3. Sulkupellistä puuttuu häkäreikä

Nykyisten rakennusmääräysten mukaan sulkupelti ei saa olla yhtenäinen kiinteää pelti vaan siinä pitää olla reikä.

Videolla Vilppola näyttää, mikä ongelma sulkupelleissä tavallisesti on.

Usein reikä puuttuu etenkin vanhoista tulisijoista. Reikä varmistaa, että tulisijaan mahdollisesti jäänyt häkä kulkeutuu turvallisesti ulos tulisijasta pellin ollessa kiinni.

4. Tulikuumaa pintaa vasten nojaa rojua, eikä mikään suojaa kipinöiltä

Tavallinen näky nuohoojalle on aivan takassa kiinni oleva nojatuoli tai muu tavara. Kuuma esine tai kuuma tuhka aiheutti viime vuonna yli 350 tulipaloa.

Tulisijan ja syttyvän materiaalin välissä pitää olla vähintään 10 senttimetrin rako.

Myös kipinäpelti puuttuu monista kodeista. Takan edustan pitää olla palamatonta materiaalia. Kipinä tai kekäle oli 120 tulipalon syttymissyy viime vuonna.

5. Katolle ei pääse turvallisesti

Jos nuohooja ei suostu menemään katolle, jää piippu kokonaan nuohoamatta. Vilppola törmää työssään usein hurjiin tikapuihin ja katolla oleviin kulkusiltoihin.

Vilppola on ottanut kuvia karmeimmista vaaranpaikoista.

Jaa.
Exit mobile version