Temonen kertoi joulukuussa 2023 sairastavansa aivosyöpää.
Näyttelijä Olga Temonen kertoi sairastuneensa aivosyöpään loppuvuonna 2023. Temonen kertoi tuolloin, ettei syöpää ole kasvaimen sijainnin vuoksi mahdollista leikata.
Hän kertoi marraskuussa 2024 julkaistussa Syöpäsäätiön haastattelussa sairastumisestaan neljännen asteen glioomaan.
Syöpäjärjestöjen ylläpitämän Kaikki syövästä -verkkosivuston mukaan noin puolet kaikista aivokasvaimista ovat glioomia, aivojen tukikudoksen kasvaimia.
Glioomat voivat aiheuttaa päänsärkyä, epileptisia oireita, näköhäiriöitä, puhe- tai halvausoireita. Myös tasapainossa, käytöksessä tai kognitiossa voi ilmetä muutoksia.
HUSin syöpätautien poliklinikan osastonlääkäri Leena Rentolan mukaan glioomia diagnosoidaan Suomessa vuosittain noin 400 kappaletta. Ne ovat yleisempiä miehillä kuin naisilla.
Rentolan mukaan suurin osa glioomista luokitellaan glioblastoomaksi. Ne ovat neljännen asteen glioomia.
Kyseessä on pahanlaatuinen aivokasvain, joka ei ole parannettavissa. Pahanlaatuisempaa tautimuotoa ilmenee yleisimmin noin 60-vuotiaiden keskuudessa.
– Sairautta voidaan hoitaa usein montakin kertaa, mutta sitä ei saada kokonaan pois. Sairaus voi olla väliaikaisesti poissa näkyvistä tai pysähtyä, Rentola selittää.
Tavoitteena mahdollisimman pitkä normaali elämä
Hoitotoimenpiteillä pyritään pysäyttämään ja hidastamaan taudin etenemistä. Tavoite on, että sairastunut voi elää mahdollisimman normaalia elämää mahdollisimman pitkään.
Hoito riippuu kasvaimen luokituksesta ja laajuudesta.
Pahanlaatuinen kasvain pyritään aina leikkaamaan, mutta aivokudokseen tunkeutuneen kasvaimen poisto kokonaan on usein mahdotonta. Joskus aivokasvain sijaitsee niin hankalassa paikassa, että leikkaus ei ole mahdollista.
– Neljännen asteen taudeissa käytetään kemosädehoitoa ja solunsalpaajia. Hyvin pienelle osalle potilaista löytyy jokin tutkimuslääkehoito.
Rentolan mukaan neljännen asteen glioomat jatkavat yleensä etenemistään kahden ensimmäisen vuoden aikana.
– Jopa neljäsosa neljännen asteen glioomaan sairastuneista elää kuitenkin nykyisin yli kaksi vuotta, hän sanoo.
Myös vuonna 2022 menehtynyt säveltäjä Jaakko Kuusisto sairasti aivosyöpää. Hänellä diagnosoitiin pahanlaatuinen aivokasvain.



