perjantai, 20 joulukuun

Suomalaisturistien suosikkikohteessa Thaimaassa huolta aiheuttaa varsinkin antibioottiresistenssi seksitauti tippuri.

Vuodenvaihteen lomien aikana monet matkustavat auringon ja lämmön toivossa lämpimiin maihin. Suomalaisten suosituimpia talvimatkakohteita ovat Kanariansaaret ja Thaimaa.

Niissä molemmissa on kuitenkin Suomea suurempi riski saada antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri esimerkiksi vedestä tai ruoasta.

Riski on suurin trooppisella aluella sijaitsevissa maissa, joissa yleinen puhtaustaso on heikko ja joissa käytetään Suomea enemmän antibiootteja.

– Tällaisia ovat tietyt Aasian, Afrikan sekä Etelä- ja Väli-Amerikan maat. Erityisen ongelmallinen on Intia. Sieltä palaavilla terveillä turisteilla hyvin suurella osalla, jopa 80 prosentilla, on esimerkiksi E.coli-bakteeri suolistossaan, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Jari Jalava.

THL:n mukaan Suomessa eniten sairastuttaa ESBL-E.coli-bakteeri, joka on yksi yleisimmistä vakavien yleisinfektioiden ja virtsatieinfektioiden aiheuttajista.

Myös Thaimaa kuuluu trooppiseen alueeseen. THL:n mukaan tropiikin matkan jälkeen 20–70 prosenttia matkailijoista kantaa suolistossaan antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja.

Jalavan mukaan ne häviävät yleensä varsin nopeasti viikkojen ja kuukausien kuluessa pois. Pienelle osalle ne kuitenkin aiheuttavat infektioita, joiden hoitaminen voi olla vaikeaa, koska antibiootit eivät pure.

Seksi Thaimaassa riskialtista

Huonon käsi- ja ruokahygienian lisäksi matkailuun liittyy muitakin riskejä. THL:n Jari Jalava nostaa esiin seksitaudit.

– Tippuri on merkittävä ongelma. Maailmalla on hyvinkin resistenttejä tippurikantoja, jotka ovat ensilinjan hoidossa käytettäville lääkkeille resistenttejä. Niitä todetaan harvakseltaan myös länsimaista, mutta yleensä ne on hankittu jostain muualta.

Thaimaa on yksi suosituimmista seksiturismimaista. Tartunnoilta suojautuminen on hyvin tärkeää, jos matkallaan aikoo harrastaa seksiä.

Antibioottiresistenssi aiheuttaa yli miljoona kuolemaa

Antibioottien runsas käyttö lisää antibiootti- eli mikrobilääkeresistenssiä. Se puolestaan tarkoittaa pitkittyneitä sekä kalliimpia hoitojaksoja.

Lisäksi sairaaloissa ja hoitolaitoksissa joudutaan käyttämään rahaa antibioottiresistenssin torjuntaan. Kustannukset kasvavat merkittävästi, mutta niin kasvaa myös inhimillinen kärsimys. Pahimmillaan infektio, johon antibiootit eivät tehoa, voi johtaa kuolemaan.

– Maailmanlaajuisesti arvio on, että 2021 mikrobilääkeresistenssi aiheutti 1,14 miljoonaa ylimääräistä kuolemantapausta. Jos tätä huonompaan menossa olevaa kehityssuuntaa ei saada pysähtymään, se kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava.

Matkaillessa tartuntariskiä ei voi täysin välttää, mutta sitä voi pienentää muun muassa kiinnittämällä huomiota käsien pesemiseen, juomalla vain pullotettua vettä ja suosimalla kypsennettyä ruokaa.

Jaa.
Exit mobile version