Samae Koskinen uskaltaa ottaa vihdoin kantaa lauluillaan. Uusi levy ilmestyi vapun alla, tarkoituksella.
Hämeenlinnan Iittalassa vaikuttava laulaja, lauluntekijä Samae Koskinen ottaa uudella musiikillaan vahvasti kantaa poliittisiin ilmiöihin, kuten äärioikeiston nousuun.
Riihimäkeläislähtöisen muusikon saama palaute on ollut runsasta, aina tappouhkauksia myöten.
– Olen saanut ihanaa vastaanottoa, mutta myös tosi hirveää. Moni on sanonut helpottuneena, että vihdoinkin joku avaa suunsa. Mutta myös sitä, että tämä jätkä pitäisi jauhaa minkinrehuksi.
Samae Koskisen vapun alla julkaistua yhdeksättä studioalbumia voi kutsua protestilauluiksi. Hän kommentoi epäoikeudenmukaisia leikkauksia.
Esimerkiksi Pimeempää-laulu tekee pilaa halvemman polttoaineen perään haikailevista, kun ”diesel on taas halpaa ja mersulla pääsee”. Väistämättä Vexi Salmi ja Irwin Goodman tulevat mieleen.
Viime syksynä jokin muuttui
Kuten aikoinaan yhteiskunnalliset laulut, Koskinen sanoo olevansa pienen, köyhän ihmisen puolella. Levy-yhtiön mielestä hän muistuttaa folk-tyylillään Bob Dylania, mutta mies itse oli aluksi eri mieltä.
Jonkin aikaa Koskinen pyristeli vastaan. Nyt hän tunnustaa, että on kirjoittanut aiemminkin kantaaottavia kappaleita, mutta ne ovat jääneet pöytälaatikkoon. Vielä pari vuotta sitten hän olisi pelännyt, ettei kukaan tykkää, eikä olisi uskaltanut julkaista.
Viime syksynä tilanne kuitenkin muuttui, hän sai tarpeekseen. Koskinen tarkoittaa uutisia ja yhteiskunnan poliittista ilmapiiriä. Laulujen kautta hän alkoi pohtia, mistä paha olo kumpuaa; naisviha, rasismi ja kaikenlainen ilkeily ja kiukuttelu. Hän haluaa kaivaa esiin empatiaa toista kohtaan.
– Alkoi olla niin kylmät oltavat. Ajattelin, että minulla on tämä tila, jossa voin ja pystyn sanomaan.
Hän halusi kommentoida erilaisia ajassa olevia asioita, ja 11 laulua syntyi helposti.
Videolta näet, kun Samae Koskinen esittää otteen uudelta levyltään.
”En halua, että ihmisiä laitetaan laareihin”
Erityisesti ensimmäinen julkaistu kappale, Nyt on normaalia olla natsi, sai aikaan suuren reaktion. Moni raivostui silmittömästi.
– Tuli uhkailuja, että kun tuut keikalle, niin lentää lasituoppi päähän varmasti.
Koskinen on loppujen lopuksi tyytyväinen tapaan, miten teki laulun. Hän ottaa kantaa rasistiseen kielenkäyttöön, mutta ei sano ketään natsiksi.
– Eihän kappale ole edes tuomitseva vaan toteaa, että eriarvoistava ajattelu, jossa erilaiset ihmiset laitetaan laareihin, on nykyään salonkikelpoista, melkein normaalia. Siihen halusin ottaa kantaa, ettei se ole normaalia, enkä halua, että ihmisiä laitetaan rasistisesti laareihin.
Haistakaa persettä -kappale syntyi yleisön avustuksella. Koskinen pyysi kertomaan paperilapulla ja videolla terveisiä niille, jotka leikkaavat heiltä. Tästä ihmisten lähettämästä materiaalista syntyi kokonainen video.
– Nostan hattua jokaiselle, joka toi ahdinkonsa omalla naamallaan esille.
Koskisen mukaan kovat ajat vaativat aina kovat biisit: esimerkiksi kun Ronald Reagan oli vallassa, Yhdysvalloissa tehtiin hänen mielestään parasta punk rockia.
– Otan kantaa, minkälaisilla arvoilla nyt tehdään päätöksiä meidän puolesta.
Koskisen yleisössä on ollut paljon pariskuntia, jotka kuuntelevat ihmissuhdelauluja, mitä hän on aiemmin tehnyt. Hän on miettinyt, miten yleisö nyt reagoi keikoilla, mutta pitkät aplodit ovat olleet vastaus.
– Nyt alkaa tuntua, että tälle on jonkinlainen tilaus.