15-vuotias tyttö löytyi surmattuna metsäiseltä puistoalueelta kotinsa lähistöltä Valkeakoskella.
Tuomas Rimpiläinen,
Linda Tammela
Nuoret löysivät kaverinsa, 15-vuotiaan tytön, lauantaina kuolleena metsästä Valkeakoskella.
Poliisi tiedotti tutkivansa tytön kuolemaa tappona.
Poliisi on ottanut Valkeakoskella kiinni miehen, jonka osallisuutta asiaan tutkitaan. Miestä on määrä kuulustella tänään sunnuntaina.
Asian muista yksityiskohdista poliisi on ollut vaitonainen.
Kokosimme tähän juttuun, mitä tiedämme tapauksesta tässä vaiheessa.
Missä rikos tapahtui?
Epäilty rikos paljastui, kun illanvietossa ollut tyttö ei ollut tullut yön aikana kotiinsa. Asiasta ilmoitettiin poliisille.
Tytön kanssa iltaa viettäneet nuoret löysivät tytön kuolleena metsästä. He soittivat hätäkeskukseen. Tässä vaiheessa ketään heistä ei epäillä rikoksesta.
Uhri löydettiin Naakantien ja Juhannusvuorentien väliseltä puistoalueella läheltä kevyen liikenteen väylien risteyskohtaa. Ruumis löytyi metsästä noin 20 metrin päästä kävelytiestä.
Rikoksen uhrin koti sijaitsee suhteellisen lähellä rikospaikkaa. Uhrin perheen yksityisyyden suojelemiseksi Yle ei kerro tarkkoja tietoja kodin sijainnista.
Jos tyttö on kävellyt Valkeakosken keskustan suunnasta kohti kotiaan, normaali reitti kulkee rikospaikan ohitse kävelytietä pitkin. Metsän läpi oikaisemiseen ei olisi syytä.
Kävelyteiden risteyksestä kulkee rinteessä sijaitsevaan metsään kapea polku, mutta se päättyy tai muuttuu huonokulkuiseksi kohdassa, josta ruumis löytyi.
Sunnuntaina pian yhdentoista jälkeen paikalle tuli kaksi rikostutkijaa poliisikoiran kanssa. Koira etsi rikospaikan ympäristössä jotakin puolisen tuntia.
Muutaman kymmenen metriä ruumiin löytöpaikasta ylärinteeseen sijaitsee omakotitaloja.
Mitä kuvamateriaalia poliisilla on?
Poliisi on tutkinnassa taltioinut valvontakameran kuvaa tytön oletetun kulkureitin varrelta.
Ylen tietojen mukaan henkirikostutkinnassa poliisi on hakenut valvontatallenteen ainakin Sääksmäentien varrella sijaitsevasta Puistogrillistä.
Poliisi haki lauantaina tallenteet myös Hakalantiellä sijaitsevasta hotelli Waltikasta, mutta Ylellä ei ole varmaa tietoa, liittyykö tämä käynti henkirikostutkintaan.
Poliisi tutkii siis mahdollisuutta, että tyttö olisi ollut Puistogrillillä tai kävellyt puistogrillin ohitse kotimatkallaan.
Onko tekijä saatu kiinni?
Poliisi otti myöhään lauantaina illalla kiinni rikoksesta epäiltynä miehen, jonka osuutta henkirikokseen selvitetään.
Rikosylikomisario Jari Kinnunen kertoo, että epäilty liittyy yhteen poliisin tutkintalinjoista. Hän ei kerro tarkemmin, mikä johti miehen kiinniottoon.
Aina kun rikoksesta epäilty ei jää verekseltään kiinni, poliisi tutkii samanaikaisesti useita erilaisia vaihtoehtoja. Puhuminen tutkintalinjasta liittyy tähän.
Ei siis ole lainkaan varmaa, onko kyseisellä epäillyllä mitään tekemistä rikoksen kanssa, mutta tässä vaiheessa tutkintaa poliisilla on jokin syy epäillä häntä.
Uutista päivitetty 26.5. kello 14:58: lisätty tuoreita tietoja poliisin hankkimasta kuvamateriaalista.