Liikennekokous on ensimmäinen tämän tason virallinen Nato-kokous Suomessa jäsenyyden aikana. Kokousten paikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen.
Anu Leena Hankaniemi,
Valtteri Kujansuu
Suomessa ja Tampereella alkaa tänään historiallinen Nato-kokous. Sotilasliitto Naton liikenteen suunnitteluryhmien kokoukseen osallistuu lähes sata liikenteen asiantuntijaa liittokunnan jäsenmaista.
Ryhmät kokoontuvat Tampereella 20.–24. toukokuuta.
Kokous on ensimmäinen tämän tason virallinen Nato-kokous Suomessa Nato-jäsenyyden aikana. Tämä on nyt ensimmäinen kerta sitten vuoden 2005, kun kokous tuodaan Brysselistä Naton esikunnasta johonkin jäsenmaahan.
Kokouksessa käsitellään esimerkiksi merenkulkuun, raitioteihin, ilmailuun ja maanteihin liittyviä asioita.
Kokousten paikkaa ei ole kerrottu julkisuuteen. Tiettävästi suuri osa vieraista on vielä matkalla.
Maanantaina aamupäivällä Tampereella oli hiljaista. Henkivartijoita korvanappeineen ei Ylen toimittajien havaintojen mukaan näkynyt ainakaan Tampere-talon tai Tampereen areenan lähellä. Myös Rosendahlin ja raatihuoneen ympäristö olivat hiljaisia.
Iltapäivällä Tampereen raatihuoneella kokous alkoi näkyä Naton ja Suomen lippujen vetämisenä salkoon.
”Olemme saaneet Tampereen Nato-kartalle”
Nato-kokous on iso asia myös yrittäjille.
Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen pitää kokouksen saamista merkittävänä onnistumisena Tampereen kaupungilta.
– Olemme saaneet Tampereen Nato-kartalle ja kokous on ensi kertaa Brysselin ulkopuolella.
Suomen liittyminen Natoon auttaa menemään uusille markkinoille eri tavalla.
– Nato-hankinnat tarkoittavat kaikkea mahdollista lyijykynistä vessapaperiin ja hävittäjiin ja kaikkea siltä väliltä. Ei ole kysymys pelkästään sotateollisuudesta, Eskelinen avaa.
Puolustusteollisuus tärkeä Pirkanmaalla
Tampereella on paljon puolustusteollisuutta, isoimpina näistä Patria, Insta ja Millog. Lisäksi esimerkiksi monet ICT-alan yritykset tekevät työtä puolustusteollisuudelle.
Jo puolustusmäärärahojen nostaminen vaikuttaa Eskelisen mukaan vähintään 50 prosentilla suoraan Pirkanmaan yrityksiin, ja loput välillisesti.
Pirkanmaalla on järjestetty yrityksille useita infoja Naton hankinnoista.
Business Tampere ja Tampereen kauppakamari järjestävät tällä viikolla kokoustajille pari epävirallista tapaamista, jossa voi verkostoitua.
Business Tampere hakee myös parhaillaan puolustusteollisuuden asiakkuusvastaavaa.
– Etsimme nyt vahvistusta, joka omalla osaamisellaan ja kontakteillaan edesauttaa seutumme yrityksiä hyödyntämään muuttuneen turvallisuusympäristön, Nato-jäsenyyden ja kahdenvälisten sopimusten uudet mahdollisuudet, ilmoituksessa sanotaan.
Juttua päivitetty kello 14.28 kuvalla ja tiedolla Nato-lipuista.