Helimon mukaan hän kokee kokoomuksen talouspoliittisten linjausten olevan arvojensa mukaisia.
Tampereen sivistyspalveluista vastaava apulaispormestari Matti Helimo vaihtaa vihreistä kokoomuksen valtuustoryhmään.
Helimo kertoi päätöksestään tiedotustilaisuudessa keskiviikkona. Helimo on ollut vihreiden jäsen vuodesta 2019.
Helimo kertoo julkaisemassaan tiedotteessa, että hän kokee kokoomuksen talouspoliittisten linjausten olevan hänen arvojensa mukaisia.
Helimo sanoo, että polarisoituminen on johtanut keskustelukulttuurin kovenemiseen.
– Koin, että poliittinen liikkumatila ja katsantokanta oli minulle liian kapea. Uskon, että kokoomuksessa se laajenee ja vastaa paremmin omia arvojani.
Helimo kiittää vihreitä tähän asti tehdystä yhteistyöstä. Hän aikoo tehdä yhteisissä asioissa yhteistyötä myös jatkossa.
Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestön puheenjohtaja Ilpo Rantanen on tyytyväinen kokeneen kuntapäättäjän tulosta puolueeseen.
– Toivon, että voimme tammikuussa aluejärjestön hallituksessa myös asettaa Matin virallisesti tulevien kuntavaalien ehdokaslistallemme.
Vihreät pettyivät päätökseen
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo kommentoi Helimon päätöstä tiedotteessa.
– Olemme tietysti pettyneitä hänen päätöksestään, sillä työ vihreämmän Tampereen eteen on edennyt hyvin koko valtuustokauden ajan, Järvisalo sanoo.
Joulutauon jälkeen käytävissä keskusteluissa vihreät edellyttää, että koalitiosopimusta noudatetaan ja apulaispormestarin pesti säilyy vihreillä.
– Kauden alussa käydyissä neuvotteluissa sivistyspalveluiden palvelualueen salkku sovittiin nimenomaan vihreille, ei yksittäiselle henkilölle.
Juttua päivitetty kello 16.54: Lisätty vihreiden valtuustoryhmän kommentit.
Juttuun korjattu kello 18.19 tieto, että Ilpo Rantanen on Kokoomuksen Tampereen Aluejärjestön puheenjohtaja, ei Tampereen Kokoomuksen puheenjohtaja.