Lähes koko pormestaristo on vaihtunut valtuustokauden aikana. Viimeinen alkuperäinen apulaispormestari, Matti Helimo, vaihtoi tällä viikolla puoluetta.
Koko Tampereen pormestaristo saattaa vielä vaihtua valtuustokauden aikana. Asia riippuu siitä, saako vihreistä kokoomukseen loikannut Matti Helimo pitää salkkunsa.
Hän on ainoa kauden alussa aloittaneista. Kaksi kolmesta apulaispormestarista sekä pormestari ovat vaihtuneet jo aiemmin.
Koalitiosopimuksen mukaan Helimon kasvatus- ja opetuslautakunnan sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan salkku kuuluisi vihreiden puolueelle.
– Tämä on nimenomaan puolueelle sovittu salkku eikä yksittäiselle henkilölle, jolloin tehtävä ei seuraa loikkaavaa henkilöä, sanoo Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Vilma Järvisalo.
Tampereen pormestari Kalervo Kummola sanoo, että runsaalla vaihtuvuudella on ollut vaikutus kaupungin johtamiseen.
– Kyllähän tässä hyvin on pärjätty, mutta kyllä se vaikuttaa. Kaksi apulaispormestaria on tullut hyvin loppuvaiheessa. Jos nyt vielä yksi vaihtuu, niin on kaupungin kannalta kyllä hankala.
Nykyinen valtuustokausi päättyy toukokuun lopulla. Kummola toteaa, että jos uusi apulaispormestari ”tulee pystymetsästä”, ei tehtävää ole mahdollista oppia enää kevään aikana.
– Se on ihan selvä.
Päätös tehdään joulun jälkeen
Apulaispormestarin salkusta päätetään tammikuussa.
Matti Helimo ei toistaiseksi kommentoi, haluaako pitää apulaispormestarin paikkansa.
– Tärkeää on, että asiaa katsotaan rauhassa. Kaikki varmasti haluavat Tampereen kaupungin etua.
Kalervo Kummolan mukaan olisi kaupungin etu, jos nykyiset apulaispormestarit pysyisivät tehtävissään valtuustokauden loppuun asti.
Hän kertoo ymmärtävänsä kuitenkin vihreiden kannan. Kummola ei halua ottaa kantaa siihen, millaiseen päätökseen koalitioryhmät päätyvät.
Näin laki sanoo
Lain mukaan vaalikauden aikana tehdyt siirtymiset valtuustoryhmien välillä eivät vaikuta luottamushenkilöiden asemaan, kertoo Kuntaliiton juristi Kirsi Lamberg.
Helimo voisi siis lain puitteissa pitää kiinni apulaispormestarin paikastaan.
Lambergin mukaan poliittiset, luottamustehtävien jakamisesta tehdyt sopimukset eivät sido oikeudellisesti.
– Lähtökohta on, että ei tarvitse erota, mutta luottamushenkilö voi itse halutessaan erota tehtävästään, Lamberg sanoo.
Vihreiden on myös mahdollista vaatia Helimon luottamuksen mittaamista valtuustossa. Se vaatisi ensin tilapäisen valiokunnan asettamista. Jos valtuusto katsoisi Helimon menettäneen luottamuksen, hän joutuisi luopumaan apulaispormestarin tehtävästä.