tiistai, 22 lokakuun

Tampereen valtuustossa ei nähty tällä kertaa samanlaista ratikkavääntöä kuin vuoden 2016 legendaarisessa kokouksessa.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti raitiotien rakentamisen Pirkkalan ja Linnainmaan välille kokouksessaan maanantaina.

Nykyisten raitiolinjojen jatkot rakennetaan vaiheittain, koska valtionosuus oli kolmannes odotetusta summasta.

Valtuusto hyväksyi kaupunginhallituksen esittämän suunnitelman siitä, että ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan raitiolinjojen osuudet Sorin aukiolta Partolaan Pirkkalan puolelle sekä Kaupin kampukselta Niihamaan.

Uusia pysäkkejä on tulossa seitsemän Partolan suuntaan ja yksi Niihaman suuntaan.

Myös Pirkkalan kunnanvaltuusto käsittelee raitiotien laajenemista Pirkkalaan kokouksessaan maanantaina. Raitiotien jatkon rakentaminen edellyttää, että Pirkkalan valtuusto hyväksyy rakentamisen.

Tampereella ei nähty tuttua ratikkadraamaa

Tampereen valtuuston keskustelu raitiotien jatkon rakentamisesta oli harvinaisen yksimielistä.

Useat valtuutetut kertoivat, että he ovat kääntyneet ratikan vastustajista sen kannattajiksi. Myös pormestari Kalervo Kummola (kok.) kertoi, että hänen mielensä ratikasta on muuttunut vuosien saatossa.

Kun Tampereen kaupunginvaltuusto päätti raitiotien rakentamisesta marraskuussa 2016, kokous sai paljon julkisuutta värikkään keskustelun takia. Legendaarisesta ratikkavaltuustosta tehtiin jopa lyhytelokuva.

Tällä kertaa samanlaista draamaa ei ollut.

– Varmaan kovin räväköitä Youtube-videoita ei tästä valtuustosta saa, sanoi keskustan valtuutettu Jouni Ovaska.

Kun lähes kaksi tuntia kestänyt keskustelu päättyi asian yksimieliseen hyväksymiseen, valtuustossa kuuluivat spontaanit aplodit.

Raitiotie rakentuu osissa

Tampereen raitiotien jatkamiselle oli kolme vaihtoehtoa.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi vaihtoehdon, jossa ensimmäisessä vaihessa vuosina 2024–2028 toteutetaan jatko Sorin aukiolta Partolaan ja Kaupin kampukselta Niihamaan.

Toinen vaihe ajoittuisi vuosille 2028–2031, jolloin raitiotie laajenisi Pirkkalassa Partolasta Suupalle ja Tampereella Niihamasta Linnainmaalle.

Vaihtoehdon kustannusarvio on 357,5 miljoonaa euroa.

Tampereen kaupungin tiedotteen mukaan radan rakentaminen kahdessa vaiheessa maksaa noin 12 miljoonaa euroa enemmän, kuin jos rata olisi rakennettu yhtenä kokonaisuutena.

Tampereen osuus ensimmäisestä vaiheesta on noin 170,5 ja Pirkkalan kunnan noin 39 miljoonaa euroa. Valtiolta tulee kuluista noin kolmannes.

Jaa.
Exit mobile version