Tanskassa pidettiin torstai-iltana hätäkokous pääministerin koolle kutsumana. Kokoukseen osallistuivat kaikki Tanskan parlamentin puoluejohtajat.
Tanskassa maan pääministerin kansliassa on pidetty hätäkokous, jossa käsiteltiin Tanskan, Grönlannin ja Yhdysvaltain välistä tilannetta. Asiasta uutisoivat muun muassa Tanskan yleisradio DR sekä sanomalehdet Berlingske ja Jyllandsposten.
Tanskan pääministeri Mette Frederiksen sanoi lehdistötilaisuudessa kokouksen jälkeen, että Tanska ei ole valmistautunut nykyiseen tilanteeseen.
Frederiksen kertoi kokouksessa, että hän oli yrittänyt käydä puhelinkeskustelun Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin kanssa. Trumpia ei kuitenkaan saatu tavoitettua.
Pääministerin mukaan mitään konkreettisempaa ei tapahdu ennen kuin Trump astuu virkaan. Trumpin virkaanastujaispäivä on 20. tammikuuta.
Tanskan ulkoministeri Lars Løkke Rasmussen vuorostaan sanoi kokouksen jälkeen, että Yhdysvaltain tulevan hallituksen kanssa on valmistauduttava hyvään ja asianmukaiseen vuoropuheluun.
Pääministerin koolle kutsumaan torstai-iltana pidettyyn hätäkokoukseen osallistuivat kaikki Tanskan parlamentin puoluejohtajat.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Trump on vaatinut Grönlannin liittämistä osaksi Yhdysvaltoja. Lisäksi hän on sanonut, ettei halua sulkea pois sotilasvoiman käyttöä, jotta Grönlanti saadaan Yhdysvaltain haltuun.