Maailman suurin ja tehokkain raketti lähetettiin matkaan Texasista torstaina iltapäivällä. Raketin lentoa seurasi myös SpaceX:n johtaja Elon Musk.
SpaceX:n Starship-raketin kolme aikaisempaa testilentoa on päättynyt raketin tuhoutumiseen. Tällä kertaa jättiraketti onnistuttiin tuomaan takaisin telluksen pinnalle, Intian valtamereen, ehjänä.
”Pehmeästi”, kirjoitti yhtiön johtaja Elon Musk viestipalvelu X:ssä.
Raketti lensi runsaan tunnin ajan enimmillään lähes 211 kilometrin korkeudessa. Onnistunut neljäs koelento on tärkeä merkkipaalu Muskin yrityksessä valloittaa Mars. Muskin ideana on kehittää raketti, jota voidaan uudelleen käyttää niin, että sillä voitaisiin lennättää matkustajia Marsiin ja takaisin.
Ensiksi on kuitenkin tarkoitus viedä astronautteja jälleen Kuuhun, vielä tämän vuosikymmenen loppupuolella. Eikä pelkästään astronautteja, sillä tarjolla on myös aitoja kuumatkoja. SpaceX on ilmoittanut jo myyvänsä matkalippuja kierrokselle kuun ympäri.
Lähteet: AP, AFP, Reuters