Kasvuyritys Enifer on hakenut sieniproteiinilleen elintarvikelupaa Euroopassa. Toistaiseksi tuotetta saa myydä vasta eläinrehuksi.
Pöydälle on katettu suklaaleivoksia, pasteijoita, suolaisia keksejä ja lehtikaalisiivun päälle aseteltuja, kanaa muistuttavia palasia.
Kattausta yhdistää se, että kaikissa annoksissa on käytetty elintarviketeollisuuden sivuvirroista valmistettua, uudenlaista sieniproteiinia.
Ja toisaalta se, että näitä on maistettava omalla vastuulla: Pekilo-sieniproteiinia ei nimittäin vielä saa myydä elintarvikkeena.
Kasvuyritys Enifer on hakenut uuselintarvikelupaa Euroopassa ensimmäisenä pohjoismaisena yrityksenä. Toistaiseksi sitä saa syöttää eläimille. Kun lupa heltiää, Enifer uskoo sieniproteiinin olevan yksi ratkaisu kohti kestävämpää ruoantuotantoa.
– Maailman proteiinin kysynnän on arvioitu tuplaantuvan seuraavien 50 vuoden aikana. Jos proteiini tuotetaan nykyisillä tavoilla, maapallo ei sitä kestä. Siksi tarvitaan uusia tapoja, sanoo Eniferin toimitusjohtaja ja perustajaosakas Simo Ellilä.
Metsäteollisuuden keksintö
Tarkalleen ottaen Eniferin sieniproteiini ei ole uusi juttu.
Pekilo-proteiinin tuotantoprosessi keksittiin jo 70-luvulla metsäteollisuudessa.
Tuolloin metsä- ja metalliteollisuudesta tunnettu Tampella valmisti sitä eläinrehuksi kahdella tuotantolaitoksella – peräti 15 vuoden ajan. Sitten talousvaikeuksiin ajautunut yhtiö pilkottiin ja metsäteollisuudessa siirryttiin toisenlaisiin tehtaisiin. Myös sieniproteiini unohtui.
Nyt kasvuyritys Enifer on herättänyt idean uudelleen henkiin, kehittänyt prosessia ja kerännyt 36 miljoonan euron rahoituksen tuotantolaitoksen rakentamiseen Kirkkonummelle.
Kirkkonummen tehtaalla voitaisiin yhtiön mukaan tuottaa 3 000 tonnia sieniproteiinia vuodessa, mikä vastaisi noin 30 000 naudan lihasta saatavaa proteiinimäärää.
Pekilo-proteiini syntyy fermentointiprosessissa, jossa paecilomyces-sientä ruokitaan sokeripitoisilla elintarviketeollisuuden sivuvirroilla.
– Tuotantolaitos näyttää vähän panimolta. Prosessiin voidaan syöttää esimerkiksi tärkkelysteollisuuden sivuvirtaa tai maitoteollisuuden laktoosia, ja sieni kasvaa käyttäen näitä ravintonaan, Ellilä kertoo.
Valmiista sienimassasta poistetaan ylimääräinen neste, ja se kuivataan ja jauhetaan. Lopputulos on jauho, jota voi käyttää sellaisenaan tai siitä voi valmistaa erilaisia tuotteita.
– Olemme saaneet hyviä tuloksia jogurteissa ja smoothieissa, mutta myös lihankorvikkeet ovat yksi iso ryhmä. Käytännössä tällä voidaan lisätä kuitua ja proteiinia melkein mihin tahansa.
Riittääkö kiinnostus?
Entäpä kuluttajalle se tärkein kysymys: miltä se maistuu?
Pekilo-proteiinista tehdyt suikaleet ovat neutraalin makuisia ja muistuttavat rakenteeltaan kanaa. Sieniproteiinijauhosta leivotuissa kakkusissa jauho ei maistu miltään.
Enifer katsookin yhdeksi valttikortikseen kilpailuilla markkinoilla sen, ettei sieniproteiinissa ole monille kasviproteiinivalmisteille tyypillistä pavun tai herneen makua.
Markkinoille on viime vuosina tullut valtavasti uusia kasviproteiineja. On nähty vegebuumin nousu ja joidenkin mielestä myös syöksylasku.
Osa uusista tuotteista on kyllä vakiinnuttanut paikkansa kauppojen hyllyillä, mutta isossa kuvassa ne eivät vielä kilpaile eläinproteiinin kanssa.
– Ensimmäisen aallon kasviproteiinituotteet eivät usein ole olleet niitä parhaita rakenteeltaan ja maultaan, ja siksi moni kuluttaja ei ole niihin lähtenyt. Uskomme, että neutraalin makuisella proteiinilla tuotteista pystytään tekemään myös kuluttajalle houkuttelevampia, Ellilä sanoo.
Nyt Enifer jännittää, heltiääkö EU-viranomaisilta elintarvikelupaa. Yhtiö itse arvioi, että siihen voi mennä kolmekin vuotta.
Kirkkonummella tuotteen valmistus eläinrehuksi aiotaan joka tapauksessa aloittaa tehtaan valmistuessa ensi vuonna.
