Suomi juo nyt myrkkyä, jota on itse ollut valmistamassa.
Näin ruotii akateemikko, kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemi tilannetta, jonka investointisuojasopimus ECT aiheuttanut Suomelle. Sopimusta kutsutaan myös energiaperuskirjaksi.
Vähän tunnettu sopimusjärjestelmä nousi esiin, kun sähköverkkoyhtiö Caruna ilmoitti haastavansa Suomen välimiesoikeuteen Washingtonissa. Caruna nosti kanteen juuri ECT:n nojalla.
– Se vaara on aina ollut olemassa. Suomi oppi että järjestelmä, jota se oli ollut ajamassa oman etunsa vuoksi, saattaa kääntyä sitä itseään vastaan, Koskenniemi sanoo.
ECT on vanha sopimus, jota voivat käyttää muun muassa kansainväliset sijoittajat. Se avaa niille mahdollisuuden haastaa valtioita suljettujen ovien takana käytävään oikeudenkäyntiin.
Carunan tapauksessa yhtiön ulkomaiset omistajat väittävät, että suomalaisen energiaviranomaisen uusi sääntely pienentää heidän tuottojaan sopimuksen vastaisesti. Energiavirasto päätti hiljattain kohtuullistaa sähkönsiirron arvon laskentatapaa.
Oikeudenkäynnin seurauksena voivat olla vahingonkorvaukset, jotka valtion eli viime kädessä veronmaksajien pitäisi maksaa Carunalle.
Vanhan investointisuojasopimuksen valuvioista on väännetty vuosia.
Tilanne on edennyt siten, että Saksa, Ranska, Puola, Espanja, Luxemburg ja Italia ovat jättäneet koko sopimuksen. Viisi muuta EU-maata on lisäksi ilmoittanut aikeesta irtisanoutua.
Koskenniemi lyttää Suomen mukanaolon kovin sanoin.
– Suomi jäänyt uppoavaan laivaan. Täällä ei ymmärretä, että sopimus loukkaa oikeusvaltioperiaatteita, joita Suomi on tukenut. On aika luopua kritiikkiä saaneesta, vanhentuneesta sopimuksesta, hän sanoo.
Sopimus syntyi, kun Neuvostoliitto romahti
Energiaperuskirjan solmimisesta tulee joulukuussa kuluneeksi tasan 20 vuotta. Sopimus syntyi, kun Neuvostoliitto romahti. Suurin osa maailman öljystä ja maakaasusta jäi tuolloin poliittisesti epävakaalle alueelle.
Elettiin aikaa, jolloin ilmastonmuutoksesta ei juuri puhuttu. Fossiiliset polttoaineet haluttiin muuttaa energiaksi.
Jotta länsimaat uskalsivat sijoittaa entisen Neuvostoliiton maihin, laadittiin investointeja suojaava sopimus.
ECT toimii esimerkiksi näin: Ulkomainen sijoittaja investoi maahan rakentamalla kivihiilivoimalan. Jos valtio päättää sen jälkeen kieltää hiilivoiman lailla, sijoittaja voi vaatia valtiolta korvauksia välimiesmenettelyn kautta.
Sopimus on poikinut tapauksia, jotka ovat viime vuosina näyttäneet erikoisilta. Yksi niistä liittyy Suomeen, joka oli itse välillisesti haastajien leirissä vain pari vuotta sitten.
Energiayhtiö Fortumin tuolloin omistama saksalaisyhtiö Uniper nosti kanteen Hollantia vastaan, sillä maa oli päättänyt kivihiilen kieltävästä laista. Uniper oli avannut kivihiilivoimalan, jonka käyttöikää ilmastopolitiikka uhkasi leikata.
Erikoisen tilanteesta teki, että Fortumin suurin omistaja Suomen valtio oli itsekin kieltänyt kivihiilen lailla ilmastotavoitteidensa nimissä.
Koskenniemi nostaa esiin myös ruotsalaisen energiayhtiö Vattenfallin kanteen Saksan valtiota vastaan.
Kun Saksa päätti luopua ydinvoimasta, ruotsalainen Vattenfall esitti välimiesmenettelyssä Saksalle miljardien korvausvaateen. Yhtiö on merkittävä ydinvoiman tuottaja.
– Saksan valtio on ollut yksi keskeisistä toimijoista, jotka ovat päättäneet luopua järjestelmästä, Koskenniemi sanoo.
Uniperin kanne kaatui, kun Saksa kansallisti yhtiön energiakriisin seurauksena ja edellytti samalla oikeustoimien unohtamista.
Riidat ratkaistaan salassa
ECT-sopimuksessa on Koskenniemen mukaan kaksi isoa ongelmaa. Ensimmäinen liittyy Pariisin ilmastosopimukseen, johon kaikki maailman maat on nykyään sitoutuneet.
Sen toisessa artiklassa linjataan erikseen fossiilisista polttoaineista. Valtiot sitoutuvat ohjaamaan sijoituspolitiikkaansa siten, että se tukee polttoaineista luopumista.
Fossiilisista kirjattiin sopimukseen vielä aiempaa vanhemmin Dubain ilmastokokouksessa.
– ECT:n vuoksi valtiot voivat joutua käytännössä maksamaan siitä, että ne toteuttavat Pariisin ilmastonsuojasopimuksen määräyksiä, Koskenniemi sanoo.
Carunan tapauksessa ristiriita ei liity ilmastopolitiikkaan vaan sopimukseen perustuvien kanteiden käsittelyyn ylipäänsä. Koskenniemen mukaan yhtä vakava valuvika ovat välimiesmenettelyt, joissa yhtiöiden nostamia oikeuskanteita puidaan.
Käsittelyt on pääosin salaisia. Jopa puolet ECT:n mukaisista riidoista on Koskenniemen mukaan käsitelty suljetuin ovin. Salaaminen koskee muun muassa sitä, keitä valitaan välimiehiksi, keitä kuullaan ja mitä periaatteita sovelletaan.
Koskenniemi pitää menetteyä oikeusvaltioperiaatteen vastaisena.
– Se on täysin kelvoton. Monesti me emme saa tietää, millä perusteilla korvauksia on valtioille määrätty.
EU yritti uudistaa mutta lähti lopulta
Ristiriita ilmastotavoitteiden kanssa sekä salainen välimiesmenettely olivat molemmat pontimena, kun EU-komissio teki aloitteen energiaperuskirjan uudistamisesta vuonna 2017.
Neuvotteluja käytiin 53:n osapuolen kanssa lähes kahden vuoden ajan. Sopua ei syntynyt, ja lopulta EU päätti irtautua sopimuksesta monen iso jäsenmaan tavoin. Maat ja EU ovat sopimuksessa erikseen mukana.
Komissio jätti viestin myös muille EU-maille.
Uudistamaton sopimus ei ole yhdenmukainen EU:n investointipolitiikan, oikeuden eikä ilmastotavoitteiden kanssa.
Sopimuksessa pysyminen ei ole jäsenvaltioille mahdollista, komissio linjasi.
Miksi Suomi on kaikesta huolimatta yhä mukana?
Suomi hahmotellut suhtautumistaan energiaperuskirjaan viimeksi vuosi sitten maaliskussa. Kantaa on hahmoteltu U-kirjelmässä, joissa Suomi linjaa kannoistaan EU-sääntelyyn.
Kirjelmän mukaan Suomi on halunnut pysyä sopimuksessa mukana muun muassa oikeusvaltioperiaatteen vuoksi. Siinä todetaan muun muassa, että eroaminen poikkeaisi Suomen vakiintuneesta linjasta tukea sopimuspohjaista kansainvälistä järjestelmää.
Energiaperuskirjasta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. Kaupallinen neuvos Kimmo Sinivuori ministeriöstä kuvaa sopimuksesta käytyjä neuvotteluita vaikeiksi.
Suomi olisi Sinivuoren ollut valmis allekirjoittamaan uudistetun sopimuksen. Hän sanoo, että uudet investoinnit fossiilisiin polttoaineisiin olisi Euroopassa rajattu sopimuksen ulkopuolelle.
Suomen tilanne kuitenkin muuttui EU:n lähdön myötä. Sinivuori pitää sitä harmillisena.
– Unioni oli koko neuvotteluprosessin alullepanija. Neuvotteluja käytiin hankalissa olosuhteissa ja lopputulos oli parempi kuin olisin uskonut.
Hankaluudella hän viittaa pandemiaan ja Venäjän hyökkäyssotaan. Sinivuoren mukaan Suomella ei kuitenkaan ole EU:n lähdön jäljiltä virallista kantaa energiaperuskirjaan. Sitä valmistellaan parhaillaan. Lopullisen kannan pitäisi valmistua syksyn aikana.
Miksi Suomi ei heti neuvottelujen kariuduttua noudattanut komission ehdotusta vetäytymisestä?
Sinivuoren mielestä vetäytyminen ei ole ongelmatonta. Mukana on Kaukasuksen maita, joiden kanssa sopimussuhteet kannattaisi hänen mukaansa säilyttää.
– Ei ole hyvä, että unioni tai Suomi neuvottelee sopimuksia, ja kun on valmista, lopputuloksesta vetäydytään, Sinivuori sanoo.
Entä miksi suhteet erityisesti Kaukasuksen maihin olisivat tarpeen? Suomi toteaa kirjelmässään myös, että EU:n ulkopuolisilla energiaperuskirjan osapuolilla on vain vähän tai ei lainkaan sijoituksia Suomeen tai Suomesta.
Sinivuoren mukaan syy siihen on geopoliittinen.
– Meillä pitäisi olla alueen maihin hyvät suhteet, jotta Venäjän vaikutusvalta ei lisääntyisi, hän sanoo.
Martti Koskenniemen mielestä sijoitusten suojaamisen voisi hoitaa maiden kahdenvälisin sopimuksin. Riidat taas pitäisi Koskenniemen mukaan ratkaista kansallisissa oikeuslaitoksissa.
Tutkimukset ovat Koskenniemen mukaan myös osoittaneet, että ECT:n kaltaiset sopimukset eivät ole ratkaisevia, kun sijoittajat päättävät investoinneistaan ulkomaille.
Hän pitää Suomen asennetta investointisuojaan on pohjimmiltaan kolonialisena.
– Kuulumme pohjoisten maiden joukkoon, jotka ovat halunneet erioikeuksia globaalissa etelässä. Carunan tapauksessa juomme myrkkyä, jota olemme itse olleet valmistamassa.