Esimerkiksi Rovaniemen hotelleihin jätettyjä vaatteita ja asusteita kerääntyy joka talvi useita säkillisiä.
Yle kertoi aiemmin, että turistit jättävät jälkeensä jatkuvasti enemmän tavaraa. Etenkin Lapissa tähän törmätään joka talvikausi.
Hotelleista kerätään kuumimman matkailusesongin aikaan säkettäin lomalaisten hylkäämiä vaatteita ja varusteita. Osansa jätetyistä tavaroista saavat myös lyhytvuokraajat, kuten Airbnb-majoittajat.
Tiistaina julkaistussa jutussa kyselyyn vastanneista yli 13 prosenttia kertoo jättäneensä majoituspaikkaan tahallaan tavaroita, kun loma on päättynyt.
Teemme nyt juttua siitä, millaisia tavaroita suomalaiset hylkäävät lomansa päätteeksi. Jääkö esimerkiksi rantaloman päätteeksi uimapatja hotellille? Halutessasi voit vastata vain toiseen kyselyyn, joko lomailijana tai majoittajana. Voit olla luottamuksella yhteydessä. Tietoja käsitellään vain journalistisessa tarkoituksessa.