tiistai, 17 joulukuun

Tekoälyä yhdistetään Oulun yliopistossa eri tieteenaloihin, kuten psykologiaan, kasvatukseen ja terveyteen. Tavoitteena on saada tekoäly avustamaan meitä uudella tavalla.

Oulun yliopistossa tutkitaan, miten ihminen ja tekoäly voisivat tehdä parempaa yhteistyötä.

Hybrid Intelligence -tutkimusohjelmassa etsitään ratkaisuja siihen, miten tekoäly voisi tulla osaksi ihmisen älykkyyttä sen sijaan, että se korvaisi ihmisen omaa ajattelua. Avainasemassa on tekoälysovellusten kehittäminen ihmisen tarpeiden ja arvojen mukaan.

Tutkimusohjelman johtajan, Oulun yliopiston professori Sanna Järvelän mukaan tutkimus yhdistää tekoälyä eri tieteenaloihin, kuten oppimistieteisiin, psykologiaan ja terveystieteisiin. Järvelän mukaan ihmisen tunteista ja oppimisesta kerättävällä datalla voidaan opettaa tekoälyä ymmärtämään paremmin ihmisen toimintaa.

– Voimme löytää uusia vuorovaikutuksen tapoja, jolloin tekoäly voi avustaa ihmistä tunnistamaan esimerkiksi ryhmätyöskentelyn haastetilanteita.

Tekoälyä voidaan hyödyntää myös esimerkiksi yhteistyötaitojen opettamisessa terveydenhuollon monialaisille tiimeille. Opetustilanteiden järjestäminen voi olla oikeassa elämässä hankalaa esimerkiksi kansainvälisten opiskelijoiden kielimuurin vuoksi. Lisäksi on tilanteita, kuten shokkipotilaan hoito, joita ei voida aidosti jäljitellä tosielämässä.

– Virtuaali- ja lisätyn todellisuuden ympäristöissä voidaan harjoitella erilaisia vuorovaikutusprosesseja ja saada palautetta siitä, millä tavalla tilanteissa toimitaan, missä onnistutaan ja epäonnistutaan, Järvelä kertoo.

Tekoäly tuo Järvelän mukaan arkeen paljon hyödyllisiä ratkaisuja, mutta myös ongelmia esimerkiksi koulutuksen ja oppimisen kannalta.

– Väistämättä on nähtävissä, että se voi heikentää oppijan omia oppimisen taitoja ja ikään kuin laiskistaa toimintaa ja ajatteluvaiheita.

Tekoälyyn luottaminen vaatii riskien ottoa

Tutkimus tehdään yhteistyössä hollantilaisen Hybrid Intelligence Centren tekoälytutkijoiden kanssa. Hollantilaisen Delftin yliopiston apulaisprofessori Myrthe Tielman tutkii ratkaisuja ihmisen ja tekoälyn välisen luottamuksen lisäämiseen.

Tielmanin ryhmä tutkii esimerkiksi, miten ihmiset voisivat työskennellä tehokkaasti tekoälyagenttien kanssa ilman, että heille aiheutuu liiallista työkuormaa. Tekoälyagentteja voivat olla esimerkiksi verkkosivujen asiakaspalvelurobotit.

– Kun ymmärtää miten järjestelmä toimii ja tekee päätöksiä, voi paremmin arvioida, miten hyvin se suoriutuu tietyissä tehtävissä, Tielman sanoo.

Hän painottaa, että tekoäly käyttäytyy ja tekee päätöksiä yhä enemmän ihmisen tavoin.

Apulaisprofessori Myrthe Tielman kertoo videolla, mitä tekoälyyn luottaminen tarkoittaa:

Tuoreesta Tiedebarometri 2024 -kyselytutkimuksesta selviää, että 51 prosenttia suomalaisista suhtautuu luottavaisesti tekoälyyn. Määrä on varsin realistinen, sanoo Sanna Järvelä.

– On syytäkin olla vielä harkitsevainen ja varovainen siinä, millä tavalla tekoälyn apua huolii arkeensa. Tekoälyn ratkaisut eivät ole vielä riittävän ihmisläheisiä, että ne voisivat tulla tukemaan ihmistä oikeissa asioissa.

Jaa.
Exit mobile version