perjantai, 4 lokakuun

Suomalainen Oura julkaisee neljännen sukupolven älysormuksen. Oura keskittyy edelleen puhtaasti käyttäjän terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan.

Ouran uusien sormuksien pinta on kokonaan titaania. Sormuksen sisäpinnalle ei ole enää kolmea nystyrää. Kuva: Oura

Terveysteknologiayhtiö Oura julkaisee uuden sormuksen. Suomalaisyhtiön neljännen sukupolven älysormus lupaa tarkempia mittaustuloksia ja pidempää akunkestoa. Samalla yhtiö kutistaa mallistonsa yhteen pyöreän muotoiseen sormukseen.

Oura on maailmanlaajuisesti tunnettu teknologiayritys, joka käytännössä loi älysormusmarkkinat vuonna 2015. Yhtiön sormuksia on nähty muun muassa prinssi Harryn, näyttelijä Jennifer Anistonin ja Twitterin perustaja Jack Dorseyn sormessa.

Tähän mennessä Ouran sormuksia on myyty yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Talousjulkaisu Bloombergin haastattelussa Ouran toimitusjohtaja Tom Hale kertoo yhtiön liikevaihdon nousevan tänä vuonna noin 500 miljoonaan dollariin, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna.

Nyt yhtiö hakee lisää kasvua uuden sormuksen avulla.

Oura on lisännyt uuteen sormukseen sensoreita, minkä myötä kehontoimintojen mittausten tarkkuus on parantunut. Yhtiön mukaan neljännen sukupolven sormus kykenee aikaisempia versioita paremmin ottamaan huomioon käyttäjän ihon pigmentin sekä ihon paksuuden.

Sormuksen lisäksi Ouran sovellus saa päivityksen, joka tuo käyttäjille uusia ominaisuuksia.

Oura keskittyy terveysteknologiaan

Uuden Oura-sormuksen julkistus ei tule yllätyksenä. Oura on julkaissut uuden sormuksen kolmen vuoden välein ja yhtiön nykyinen sormusmalli täyttää kolme tässä kuussa.

Ouran seuraavan sormuksen ominaisuuksista on arvailtu viime kuukausina. Heinäkuussa Android Authority -teknologiasivusto kertoi patenttihakemuksesta, joka paljasti yksityiskohtia Ouran uudesta sormuksesta.

Spekulointia tulevista ominaisuuksista ovat ruokkineet Ouran tekemät yritysostot.

Syyskuussa yhtiö kertoi hankkineensa helsinkiläisen aineenvaihduntaan keskittyvän Human Engineering Health -startupin. Veri-nimisestä sovelluksestaan tunnettu yhtiö tarjoaa verensokerilukemia mittaavan laitteen ja kuukausimaksullisen sovelluksen tietojen tarkasteluun.

Viime vuonna Oura osti digitaaliseen indentiteettiin liittyvää tekniikkaa kehittävän amerikkalaisen Proxy-startupin. Oura ilmoitti tiedotteessaan hyödyntävänsä Proxyn teknologiaa käyttäjiensä terveystietojen turvaamiseen. Samalla Ouran toimitusjohtaja Tom Hale totesi kauppojen avaavan yhtiölle uusia markkinoita esimerkiksi maksamisessa.

Tämä synnytti spekulaatioita siitä, että Oura olisi laajentamassa sormuksensa ominaisuuksia terveys- ja hyvinvointidatan keräämisestä pidemmälle.

Nyt julkaistu sormus osoittaa, että Oura ei ole lisännyt uusia ominaisuuksia sormukseensa, vaan yhtiö pyrkii vahvistamaan asemaansa nimenomaan terveysteknologiassa.

Ouran toimitusjohtaja Tom Hale kertoi Ylen haastattelussa keväällä 2023, että yhtiöllä on hyvä mahdollisuus haastaa suuret teknologiayhtiöt terveysalan valtauksessa.

Kilpailu kiristyy älysormusmarkkinoilla

Ouran neljännen sukupolven sormus ilmestyy aikaisempaa kilpailullisemmille markkinoille.

Vuosi sitten intialainen teknologiayritys Ultrahuman haastoi Ouran kolmannen sukupolven sormuksen omalla sormuksellaan, jonka myyntivaltti on kuukausimaksuttomuus. Ouran käyttäjät maksavat kuusi euroa kuussa saadakseen kaikki sormuksen ominaisuudet ja hyödyt käyttöönsä.

Suurempi haastaja ilmestyi markkinoille heinäkuussa, kun korealainen elektroniikkajätti Samsung julkaisi oman Galaxy-älysormuksensa. Galaxy-sormuksella voi oman terveyden mittaamisen lisäksi hallinnoida joitakin puhelimen sovelluksia, kuten kameraa ja herätyskelloa, puristamalla sormia yhteen.

Hale ei ole huolissaan Samsungin sormuksesta.

– He tähtäsivät siihen, missä me olimme kaksi vuotta sitten, Hale kommentoi Bloombergin haastattelussa.

Myös teknologiayhtiö Applen on huhuttu suunnittelevan omaa älysormustaan vuosien ajan, mutta toistaiseksi julkisuuteen ei ole vuotanut muutamaa patenttipiirustusta lukuunottamatta mitään tietoa hankkeesta.

Jaa.
Exit mobile version