lauantai, 26 lokakuun

Torstaina tuli julki epäilyjä siitä, että jopa 60 prosenttia EU:n ulkopuolisesta hunajasta olisi väärennettyä.

Suomalaiset kauppaketjut pitävät hunajaan liittyviä väärennösepäilyjä vakavina. Ketjut odottavat nyt tietojen tarkentumista.

Torstaina tuli julki epäilyjä siitä, että jopa 60 prosenttia EU:n ulkopuolisesta hunajasta olisi väärennettyä.

Hunajaa tutkittiin Virossa uudella DNA-analyysimenetelmällä. Suomalaiset näytteet todettiin aidoiksi.

Suomen mehiläishoitajain liitosta kerrotaan, että väärennetty hunaja tulee pääosin Aasiasta, kuten Kiinasta. Liiton mukaan hunajaa voi väärentää esimerkiksi sekoittamalla siihen sokerisiirappia.

Kysyimme kolmelta suurelta kauppaketjulta, mitä ne ajattelevat ilmi tulleista epäilyistä.

S-ryhmä: Olemme varovaisia Kiinan suhteen

S-ryhmän kaupoissa myydään sekä kotimaasta, EU-maista että EU:n ulkopuolelta tulevaa hunajaa. Aasialaista hunajaa ei ole myynnissä. Kotimaisten tuotteiden osuus on noin 40 prosenttia.

S-ryhmän marketkaupan ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi sanoo, etteivät he vedä hunajaa hyllyiltä varotoimenpiteenä.

– Ennen kuin voisimme esimerkiksi hunajien takaisinvedoista päättää, pitää varmistua siitä, että tulokset ovat luotettavia.

Tällä hetkellä hunajalle ei ole Ristaniemen mukaan vielä vahvistettua, hyväksyttyä DNA-menetelmää, jota S-ryhmä voisi käyttää väärennösten tunnistamiseen laajemmin omassa tuotevalvonnassaan.

Ristaniemi pitää väärennösepäilyä joka tapauksessa hälyttävänä. Hänen tietojensa mukaan Kiinassa on myös laitoksia, joissa on kehitetty menetelmiä kiertää aitoustutkimuksia.

– Kiinan suhteen alkuperämaana olemme olleet jo pitkään varovaisia, Ristaniemi sanoo.

Kesko: Aitous on sisäänostajien ja valmistajien vastuulla

K-kauppojen valikoimissa on EU:n ulkopuolelta, lähinnä Ukrainasta ja Etelä-Amerikasta, tulevaa hunajaa.

Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo sanoo, että kiinalaista hunajaa on päätetty väärennösten pelossa olla hankkimatta.

– Myös omista tuotemerkeistämme löytyy ulkomaista hunajaa, vaikka kotimaista tuotettakin tietenkin on, hän kertoo.

S-ryhmän edustajan tapaan Kalervo odottaisi torstaisten tietojen tarkentumista väärennösmäärien suhteen. Hän korostaa, että tuotteiden aitous on kauppojen sisäänostajien ja valmistajien eikä kuluttajien vastuulla.

Tuotteiden turvallisuuden varmistamiseen pyritään Kalervon mukaan monella tapaa lähtien tavarantoimittajien luotettavuuden varmistuksesta, kansainvälisistä tuoteturvallisuusstandardeista ja ulkopuolisista auditoinneista.

– Jos tässä nyt on hyvä uutinen huonojen joukossa, niin se on se, ettei DNA-tutkimuksessa löytynyt mitään terveydelle vaarallista ainetta, hän sanoo.

Lidl: Hunajalle tehdään säännöllisiä aitoustestejä

Lidlissä myydään kuutta hunajaa, jotka ovat sekoituksia sekä EU:n alueelta että sen ulkopuolelta tulevista hunajista. Lisäksi hyllyiltä löytyy kolmea kotimaista hunajaa.

Kauppaketjun viestinnästä kerrotaan, että Lidlillä on kansainvälisen laadunvalvonnan lisäksi paikallinen laadunvalvonta maissa, joissa toimitaan.

– Hunajalle tehdään osana muuta laadunvalvontaa säännöllisiä aitoustestejä, kuten siitepölyanalyysi ja laaja sokerikoostumusanalyysi, viestinnästä kerrotaan.

Ruokavirastosta painotetaan, että koko elintarvikeketjun pitäisi varmistua siitä, että hunaja on sitä mitä luvataan. Vastuu on toimijoilla, jotta kuluttajat voivat luottaa tuotteisiin.

Jaa.
Exit mobile version