Norsujen ja thaimaalaisten kohtaamisissa on kuollut lähes 200 ihmistä ja yli sata norsua vuodesta 2012 alkaen.
Thaimaassa on annettu ensimmäistä kertaa ehkäisyrokotteita villeille norsuille. Tarkoituksena on hillitä lisääntymistä alueilla, joilla määrää pidetään liian suurena.
Viranomaisista ja eläinlääkäreistä koostuva ryhmä rokotti kolme naarasnorsua maanantaina kaakkoisthaimaalaisessa Tratin provinssissa. Siellä ja lähiprovinsseissa norsujen määrä on kasvanut noin kahdeksan prosentin vuositahdilla verrattuna muiden alueiden kolmeen prosenttiin.
Viime vuonna Thaimaassa arvioitiin olevan yhteensä lähes 800 villiä aasiannorsua. Niiden lisäksi vankeudessa elää tuhansia norsuja.
Kohtaamisissa norsujen kanssa on kuollut liki 200 ihmistä vuodesta 2012 alkaen. Norsuja on kuollut yli sata, kertovat maan viranomaiset.
Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto on luokitellut aasiannorsun erittäin uhanalaiseksi. Thaimaa aikoo kuitenkin jatkaa ehkäisyrokotuksia.
Lähde: AFP

