sunnuntai, 22 joulukuun

Pahojen neurologisten oireiden vuoksi Tico-koira päätettiin lopettaa. Oireet alkoivat, kun koira oli syönyt Hau-Hau champion -merkkisen pururullan.

Tanja Heikkonen,

Sanna Kähkönen

Viallisten pururullien epäillään aiheuttaneen uuden koirakuoleman Suomessa.

Hämeenkyröläinen Marja-Liisa Vainionpää antoi brasilianterrieri Ticolle Hau-Hau champion -ankkapururullan 19. syyskuuta. Koira sai tämän jälkeen pahoja oireita ja lopetettiin seuraavana maanantaina eläinlääkärissä.

Yle sai elokuussa kymmeniä yhteydenottoja koiranomistajilta, jotka kertovat koiriensa saaneen oireita Hau-Hau championin kevytrullista. Rullat vedettiin myynnistä elokuussa.

Myös muihin välipaloihin on nyt liittynyt epäilyksiä niiden tuoteturvallisuudesta.

Oireina ripuli, oksentelu ja tärinä

Tico oli saanut torstaina yhden rullan ja myöhemmin toisen. Sen vajaa kolmevuotias terrieri oli kuitenkin käynyt tiputtamassa kotonaan patterin taakse.

Oireet alkoivat ripulilla, oksentelulla ja tärinällä samana päivänä. Perjantaina iltalenkillä Tico sai neurologisia oireita.

– Tico huusi äkisti ja juoksi holtittomasti. Se katsoi minua kuin kummitusta.

Ensimmäinen eläinlääkäri epäili koiran loukkaantuneen, mutta sunnuntaina tavattu eläinlääkäri kyseli heti pururullista. Yle on nähnyt kertomukset Ticon eläinlääkärikäynneiltä.

Vainionpää kertoo valvoneensa koko yön yrittäen rauhoittaa Ticoa.

– Yöllä teimme päätöksen, että aamulla soittaisimme eläinlääkäriin eutanasiasta. Fysioterapeuttina tunnistin oireet, eikä toipuminen ollut mahdollista, hän sanoo.

Vainionpää kertoo, etteivät lääkitykset auttaneet Ticoa ja tarjottuun tehohoitoon heillä ei ollut varaa. Päätös koiran lopettamisesta syntyi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun tilanne ei helpottanut ja oireet olivat lähes jatkuvia.

Maahantuoja: Seuraamme tilannetta herkällä silmällä

Pururullien maahantuoja Prima Pet Premiumin toimitusjohtaja Timo Pärssinen kertoo, että tällä hetkellä hänellä ei ole tarkkaa tietoa Hau-Hau -kevytrullien mahdollisesta osuudesta koirien kuolemantapauksiin.

– Kaikki tapaukset eivät välttämättä tule tietoomme, sillä ne ovat asiakkaan ja eläinlääkärin välisiä. Tarkkaa määrää on vaikea sanoa, koska osa tapauksista ei ole täysin selkeitä.

Hän sanoo yrityksen olevan tietoinen tilanteesta. Tällä hetkellä tuotteiden takaisinvetoja ei ole suunnitelmissa.

– Seuraamme tilannetta herkällä silmällä ja reagoimme tarvittaessa, esimerkiksi vetämällä tuotteita pois markkinoilta. Meidän tietojen mukaan näissä ei ole mitään sellaista hälyttävää.

Pärssinen korostaa, että asia halutaan selvittää perusteellisesti. Jos laboratoriotuloksista ilmenee jotain huolestuttavaa, he ryhtyvät tarvittaviin toimenpiteisiin. Yhtiö on tutkinut tuotteita yhdessä Ruokaviraston kanssa.

Pururullien tutkiminen laboratoriossa on osoittautunut hankalaksi materiaalin vuoksi.

– Toivottavasti ensi viikolla saamme lisää tuloksia.

Mahdolliseen korvausvastuuseen koiranomistajille otetaan Pärssisen mukaan kantaa viimeistään silloin, kun kaikki tutkimustulokset ovat valmistuneet.

– Haluamme ensin selvittää, onko tuotteissa virhettä. Jos on, kannamme vastuumme, ja keskustellaan kuinka mahdollisesti korvauksia maksetaan.

Jaa.
Exit mobile version