Lunta sataa tiistaina maan etelä- ja länsiosissa viidestä kymmeneen senttimetriä.
Loppiaista vietetään poutaisessa säässä, kertoo Ylen meteorologi Aleksi Lohtander.
Pilvipeite rakoilee maanantaina maan eteläosassa ja läntisessä Lapissa. Idässä ja pohjoisessa on heikkoa lumisadetta.
– Maanantai on pakkaspäivä koko maassa. Lapissa pakkasta on 10–25 astetta, Etelä-Suomessa sitten viitisen astetta, Lohtander kertoo.
Tiistain vastaisena yönä säässä tapahtuu käänne. Suomeen saapuu sama sadealue, joka sekoitti lentoja ja junayhteyksiä muun muassa Britanniassa sunnuntaina.
Lunta on odotettavissa maan etelä- ja länsiosiin viidestä kymmeneen senttimetriä. Maan keskiosaan lunta sataa muutama senttimetri.
Lumisade heikentää ajokeliä Etelä- ja Keski-Suomessa tiistain aikana.
– Sade on osittain jäätävää tihkua varsinkin sadealueen jälkireunassa, mikä voi myös osaltaan vaikuttaa ajokeliin, varoittaa Lohtander.
Etelään lämpöasteita
Tiistaina sää myös lauhtuu: Etelä-Suomessa lämpötila on muutaman asteen plussan puolella.
Myös muualla maassa pakkanen laskee. Maan keskivaiheilla pakkasta on 5–10 astetta.
– Tuuli kuitenkin lisää pakkasen purevuutta, Lohtander sanoo.
Keskiviikkona etelästä saapuu seuraava sadealue, joka tuo lunta etenkin Itä-Suomeen. Lunta voi sataa maan itäosassa 5–10 senttimetriä.
Muualla Suomessa sää on pilvinen.
Ylen sääsivun löydät täältä.