Rikos tapahtui viime vuoden kesäkuussa Hertunrannan uimarannalla. Puukottaja oli aiemmin tuomittu toisesta puukotuksesta ehdolliseen vankeuteen.
Varkaudessa toista nuorta viime kesänä puukottanut teini-ikäinen poika jätettiin tuomitsematta rangaistukseen Pohjois-Savon käräjäoikeudessa.
Oikeus katsoi, että vuonna 2005 syntynyt poika syyllistyi tapon yritykseen nuorena henkilönä, mutta oli teon aikaan syyntakeeton. Tämän vuoksi häntä ei tuomita rangaistukseen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on määrännyt puukottajan tahdosta riippumattomaan erityishuoltoon. Lisäksi hän joutuu maksamaan uhrilleen käräjäoikeuden velvoittamat, yli 10 000 euron korvaukset.
Puukotuksen uhri oli 15-vuotias poika. Uhrin rintakehään syntyi väkivallanteosta noin 1,5 sentin mittainen arpi, ja hänelle aiheutui tilapäistä psyykkistä haittaa.
Vuonna 2004 syntynyttä nuorta miestä syytettiin yllyttämisestä pahoinpitelyyn, mutta syyte hylättiin näytön puutteen vuoksi.
Hengenvaarallinen tilanne
Harvinainen väkivaltarikos tapahtui Hertunrannan uimarannalla kesäkuun 2023 alussa. Paikalla oli paljon nuorisoa juhlimassa koulujen kesäloman ensimmäistä päivää.
Tapahtumat alkoivat, kun vuonna 2005 syntynyt nuorukainen alkoi huudella tulevalle uhrilleen. Todistajien mukaan hän uhkasi uhriaan puukotuksella ja tappamisella.
Uhri ei reagoinut huuteluun, minkä jälkeen tekijä tuli hänen luokseen ja iski tätä puukolla rintaan. Oikeuden mukaan isku oli hengenvaarallinen, sillä uhrin suuret verisuonet ja keuhkot sijaitsivat vain muutaman sentin päässä iskukohdasta. Isku osui rintalastaan.
Puukottaja jahtasi karkuun lähtenyttä uhriaan läheiselle parkkipaikalle. Siellä hän huitoi uhria kohti puukolla ja lopetti vasta, kun sivulliset tulivat väliin.
Tekijä kiisti
Oikeudessa puukottaja kiisti yrittäneensä tappaa uhrin. Oikeuden mukaan tekijän olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää, että uhri olisi voinut kuolla tilanteessa.
Syyttäjä vaati, että oikeus ottaisi huomioon tekijän aiemman rikollisuuden. Puukottaja oli tuomittu vuonna 2022 ehdolliseen vankeuteen niin ikään puukotuksesta.
Oikeus kuitenkin katsoi, että rangaistukselle ei ole syytä, koska THL:n tekemä mielentilatutkimus kertoi puukottajan olleen syyntakeeton.
Tuomio ei ole lainvoimainen.