sunnuntai, 6 lokakuun

Yhdysvaltalainen Tom of Finland -säätiö on ollut toiminnassa jo 40 vuoden ajan. Säätiön puheenjohtajan Durk Dehner vieraili Helsingissä.

Ville Lappalainen,

Olli-Pekka Kursi

Tom of Finland -säätiö juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden myötä säätiön perustaja Durk Dehner vieraili Helsingissä.

Idea säätiön perustamisesta lähti kuvataiteilija Touko Laaksoselta (1920–1991), joka halusi, että hänen työnsä arkistoidaan ja että Tom of Finlandin piirustusten laiton kopioiminen saadaan ruotuun. Touko Laaksonen piirsi taiteilijanimellä Tom of Finland.

Dehner muistelee, että kun hän ja Touko Laaksonen tapasivat ensimmäistä kertaa, he tunnistivat toisensa jo katseesta, vaikka eivät aikaisemmin olleet nähneet edes kuvaa toisistaan. Sittemmin Dehneristä tuli Laaksosen ystävä ja liikekumppani.

– Touko ei ollut suinkaan ujo, vaan piti ihmisten tapaamisesta. Sen verran suomalainen hän kuitenkin oli, että jos ei ollut mitään sanottavaa, oli parempi olla hiljaa.

Dehner vakuuttaa jatkavansa Tom of Finlandin työn eteenpäin viemistä, säilyttämistä ja siitä huolehtimista.

Dehner on saanut presidentti Sauli Niinistöltä Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkin Touko Laaksosen perinnön säilyttämisestä ja tunnettavuuden lisäämisestä.

– Haluan viedä läpi sen ajatuksen, että homous on hyvä. Queer-taide on jotain, mitä kannattaa juhlistaa ja siitä kannattaa olla ylpeä.

Tomin talo on kommuuni

75-vuotias Durk Dehner asuu Touko Laaksosen talossa Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Tom of Finlandin talo toimii kommuuniperiaatteella. Taloon kutsutaan ulkomaisia taiteilijoita paikan päälle tutustumaan Tom of Finlandin historiaan.

Helsinkiläinen kuvittaja-kuvataiteilija Tristor Blue oli kommuunissa asumassa alkuvuodesta kolmen kuukauden ajan. Taiteilijaresidenssin tehtävä on suoda taiteilijalle mahdollisuus kasvaa tavallisen arjen ulkopuolella.

– Tavoitteenani oli tutkia omaa taiteellista prosessiani, mutta myös seksuaalisuuttani. Ajatukseni oli sukeltaa queer-ihmisyyteen ja seksuaaliseen ilmaisuun. Taiteella on ihmeellinen voima. Sen opin Los Angelesissa, Blue sanoo.

Hänen mukaansa ihmiset rakentavat identiteettiään taiteen kautta. Sen takia taidetta pitää tehdä kaikista elämän osa-alueista.

Jaa.
Exit mobile version