Trump on aiemmin uhannut asettaa kanadalaistuotteille 25 prosentin tullimaksut.
Kanadan pääministeri Justin Trudeau ampuu alas Yhdysvaltain presidentiksi nousevan Donald Trumpin puheet Kanadan liittämisestä osaksi Yhdysvaltoja.
– Ennemmin helvetti jäätyy kuin Kanada tulee osaksi Yhdysvaltoja, Trudeau kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Trudeaun mukaan molempien maiden työntekijät ja yhteisöt hyötyvät kahdenvälisistä kauppa- ja turvallisuussuhteista.
Trumpin puheisiin otti kantaa myös Kanadan ulkoministeri Melanie Joly, jonka mukaan Trumpin kommentit osoittavat täyttä ymmärtämättömyyttä.
– Taloutemme ja väkemme ovat vahvoja. Emme tule koskaan perääntymään uhkailujen edessä, Joly kirjoitti X:ssä.
Kanadan yleisradioyhtiö CBC:n mukaan Trump sanoi aiemmin tiistaina lehdistötilaisuudessa, että hän tulisi käyttämään ”taloudellista voimaa”, jotta Kanada ja Yhdysvallat liittyvät yhteen.
– Jos hankkiutuu eroon keinotekoisesti piirretystä rajasta ja katsoo miltä se näyttää, olisi se paljon parempi kansalliselle turvallisuudelle. Älkää unohtako, että suojaamme käytännössä Kanadaa, Trump sanoi.
Trump on uhannut asettaa kanadalaistuotteille 25 prosentin tullimaksut. Tulleista olisi merkittävää haittaa Kanadalle, jonka viennistä 75 prosenttia suuntautuu Yhdysvaltoihin.
Lähde: AFP