torstai, 9 tammikuun

Mar-a-Lagossa tiistaina puhunut Trump kertoi myös aikovansa kumota Bidenin julistaman mittavan luonnonsuojelupäätöksen.

Meri Naski,

Yrjö Kokkonen

Yhdysvaltain presidentiksi palaava Donald Trump on puhunut lehdistön edustajille Floridan Mar-a-Lagon kartanossaan.

Trump ilmoitti, ettei halua sulkea pois sotilasvoiman käyttöä, jotta Grönlanti ja Panaman kanava saadaan Yhdysvaltain haltuun.

– En aio sitoutua siihen. On ehkä toimittava. Panaman kanava on elintärkeä maallemme. Grönlanti tarvitaan kansallisen turvallisuuden tarkoituksiin, Trump sanoi.

Trump sanoi harkitsevansa myös talouspakotteita Tanskalle, jos se vastustaa Grönlannin luovuttamista. Grönlanti on Tanskaan kuuluva alue.

Tulevan presidentin kommentit ovat herättäneet hämmennystä. Asiaan on ottanut kantaa muun muassa Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt viestipalvelu X:ssä.

Bildtin mukaan Trumpin viimeaikaiset kommentit sekä tämän pojan Grönlannin-vierailu ovat vahingollisia Yhdysvaltojen ja Tanskan välisille suhteille.

– Trump juniorin neljän tunnin yksityisvierailu Nuukiin, yhdistettynä hänen isänsä melko itsevarmoihin kommentteihin koskien Yhdysvaltojen haluja Grönlannin suhteen, oli jonkinasteinen poliittinen ydinlaukaisu kumppani Tanskaan nähden, Bildt kirjoittaa.

Aiemmin Trump on pohtinut myös Kanadan liittämistä Yhdysvaltoihin. Lehdistötilaisuudessa Trump kuitenkin totesi, ettei käyttäisi sotavoimaa Kanadaan.

– Luotamme talouden voimaan, hän sanoi.

Hän myös toisti aikovansa määrätä massiiviset tuontitullit sekä Meksikolle että Kanadalle.

Nato-maiden tulisi käyttää viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan sotilasmenoihin, hän myös vaati. Nyt Naton tavoite on kaksi prosenttia.

Öljynporausta rannikoille, ei tuulivoimaa

Puheessaan Trump muun muassa kommentoi Valkoisen talon maanantaista ilmoitusta, jonka mukaan väistyvä presidentti Joe Biden aikoo kieltää uuden avomerellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporauksen suurimmalla osaa Yhdysvaltain rannikkoalueista.

Trumpin mukaan porausten kielto ei hänen presidenttikaudellaan tule pysymään voimassa.

– Kumoan sen välittömästi. Kumoan ensimmäisenä päivänäni laajat öljyn- ja kaasunporauskiellot avomerellä, Trump sanoi.

Trump vakuutti, ettei hänen aikanaan lisätä tuulivoimaa energiantuotannossa. Sen sijaan hän sanoi avaavansa valtavan Arctic National Wildlife Refuge -luonnonsuojelualueen Alaskassa talouskäytölle.

Trump myös ilmoitti aikovansa presidenttinä vaihtaa Meksikonlahden nimen Amerikanlahdeksi.

Lehdistötilaisuus oli Trumpin toinen sen jälkeen, kun hän voitti presidentinvaalit 5. marraskuuta.

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Oikaisu 8.1. klo 13.07: Trump puhui Panaman kanavan saamisesta Yhdysvaltain hallintaan, ei koko Panaman.

Jaa.
Exit mobile version