Tänä syksynä on alkanut tutkimusprojekti, jossa selvitetään Suomen villien tryffeleiden salaisuuksia.
Kotimaiset tryffelit olivat vuosikymmeniä mysteeri: löytöjä tehtiin harvakseltaan, eikä maan uumenissa piilottelevista sienistä tiedetty pohjolassa juuri mitään.
Sitten tulivat koirat. Italialainen lagotto romagnolo, italialainen tryffelikoira, on yleistynyt lemmikkinä 2000-luvulla, ja samalla on kasvanut suomalaisten tryffeliharrastajien määrä.
On käynyt ilmi, että meilläkin on tryffeleitä – ja paljon enemmän kuin aiemmin luultiin.
Silti vieläkään ei tiedetä, missä kaikkialla tryffeleitä on ja mitä lajeja Suomessa elää.
– Suomesta on kuvattu tieteellisesti vain viisi lajia, mutta harrastajat törmäävät jatkuvasti erinäköisiin ja tuoksuisiin lajeihin, joita ei ole määritetty. Kysymys onkin, kuinka monta tryffelilajia Suomessa oikeasti kasvaa, kertoo Helsingin yliopistossa pro gradu -tutkielmaansa tekevä Monica Alt.
Lokakuun lopussa alkanutta tryffelikartoitusta vetää Altin graduohjaaja, Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti Tuula Niskanen.
Tryffeli haluaa tulla löydetyksi
Lähdimme tryffelimetsälle Tuusulanjärven rantaan Järvenpäässä.
Mukana on luonnollisesti myös lagotto, 11-vuotias Martta ja omistajansa, tryffeliharrastaja ja -asiantuntija Kirsi Saloniemi.
– Tryffeleitä voi löytyä nopeastikin. Missä tryffeli, Martta? Etsi! Saloniemi ohjeistaa.
Jo muutaman nuuhkaisun jälkeen koira jälkeen kuopii maata ilmoittaen, että seisomme tälläkin hetkellä tryffelin päällä.
Saloniemi iskee nurmeen reiän pienellä puutarhalapiolla. Juurakon seasta paljastuu herneen kokoinen multainen nykerö, jota harjaantumaton silmä ei sieneksi tunnistaisi.
Kun nykerön halkaisee, löytyy sisältä tunnuksenomainen marmoripinta. Myös voimakas, petroolimainen haju paljastaa löydöksen tryffeliksi.
– Ajatelkaa, miten pienen tryffelin koira voi haistaa, vaikka maa on mutainen, märkä ja lehtien peitossa, Saloniemi sanoo.
Huumaava aromi johtuu siitä, että tryffeli haluaa tulla löydetyksi. Pallurat ovat maan alla kasvavan sienen itiöemiä. Hajulla sieni houkuttelee eläimiä kaivamaan itiöemän esiin, ja levittämään sientä uusille kasvupaikoille.
Kilo tryffeleitä kolmessa tunnissa
Kaivannan lopuksi maa peitellään ja tampataan huolellisesti, jottei routa pääse aiheuttamaan tuhoja sienijuurelle eli mykorritsalle.
Sitten etsintä jatkuu, ja muutamassa minuutissa tryffeleitä löytyy paljon lisää. Suurimmat ovat peukalonpään kokoisia.
– On ollut tilanteita, joissa ensin koira on kerännyt yhden puun juuresta 250 grammaa tryffeleitä, sitten koiraa on vaihdettu ja toinen koira on löytänyt 250 grammaa lisää, Saloniemi kertoo.
Saloniemi on harrastanut tryffelinetsintää yli vuosikymmenen ajan. Parhaimmillaan hän on kerännyt yli kilon tryffeleitä kolmessa tunnissa. Pohjantryffeleiden kilohinta voi nousta jopa tuhansiin euroihin.
– Vaikka niitä on joka puolella, tryffeleiden etsiminen on työlästä. Pitää olla hyvä koira, eivätkä kaikki tryffelit eivät kelpaa myytäväksi.
Muusta sienestyksestä poiketen tryffeleitä ei saa kerätä jokaisenoikeuksien nojalla, vaan kaivamiseen pitää olla aina maanomistajan lupa.
Tutkimus auttaa kaupallista hyödyntämistä
Tryffeleitä tutkiva Monica Alt kertoo olleensa akateemisessa mielessä kiinnostunut sienistä jo useamman vuoden ajan. Kartoitukseen hän lähti yli-intendentti Niskasen kannustamana.
Suomen villitryffeleihin kohdistuu voimakasta kaupallista mielenkiintoa. Visioissa jopa italialaisia serkkujaan aromikkaammat pohjolan aarteet voisivat houkutella Suomeen esimerkiksi ruokamatkailijoita.
Altin mukaan nyt tehtävä lajien kartoitus ja perustutkimus on tärkeä pohjatyö tryffeleiden kaupalliselle hyödyntämiselle.
Tutkielman käyttöön tulee museonäytteitä kolmesta eri yliopistosta. Lisäksi kymmeniä näytteitä on tullut harrastajilta, jotka ovat innostuneet siitä, että tryffeleistä tehdään viimein myös tutkimusta.
– Upeaa olisi, jos löytäisimme Suomelle uusia lajeja. Lisäksi toivon, että tietämys tryffeleistä lisääntyisi ja harrastajia tulisi lisää, Alt sanoo.
Tryffelikausi on tänä vuonna hieman tavanomaista jäljessä. Näytteiden kerääminen jatkuu vielä marraskuussa, ja kun lumi peittää maan, jatkuu tutkimus laboratoriossa.
