keskiviikko, 4 joulukuun

Palo sai alkunsa luultavasti terassilla palaneesta kynttilästä.

Tulipalo tuhosi paritalon puolikkaan Pirkkalassa tänään. Palo sai alkunsa luultavasti toisen talon terassilla palaneesta ulkokynttilästä.

– Olettamusta tukevat omistajien muistikuvat, palojäljet sekä silminnäkijöiden havainnot, Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Sakari Bragge kertoo

Paritalon toinen puolikas selvisi vähemmillä vaurioilla. Sammumisen varmistamiseksi pelastuslaitos joutui purkamaan kattorakenteita, jonka vuoksi myös toisen asunnon asukkaan joutuvat majoittumaan muualla. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa.

Ensihälytyksen palosta pelastuslaitoksella tekivät kaksi 10-vuotiasta tyttöä. Palomestari kehuu lapsia neuvokkaiksi.

Bragge kertoo, että palon havaitessaan tytöt menivät koputtelemaan asunnon ovelle. Kun tilanne oli muuttumassa palon levitessä vaaralliseksi, tytöt soittivat asunnon omistajille. Kun kävi ilmi, että omistajat eivät ole palavan talon sisällä, tytöt katkaisivat puhelun ja soittivat hätänumeroon.

– Varttuneemmallekin henkilölle noin rationaalinen toiminta saattaisi jäädä onnistumatta, koska moni hätääntyy tuollaisessa tilanteessa. Tytöt toimivat tässä tilanteessa ensiluokkaisesti.

Bragge kertoo, että pelastuslaitos pyrkii muistamaan tyttöjä heidän urhoollisen toimintansa vuoksi.

– Pelastuslaitoksella on ollut tapana järjestää tapahtuma, jossa vastaavanlaisesti toimineet henkilöt palkitaan kakkukahvein ja mitalein.

Jaa.
Exit mobile version