Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.
Pohjois-Pohjanmaalla Kärsämäellä palaneesta rivitalosta tuhoutui neljä asuntoa. Tulipalo ei vaatinut henkilövahinkoja, sillä kaikki rivitalon yhdeksän asukasta pääsivät poistumaan rakennuksesta, pelastuslaitokselta kerrotaan Ylelle. Kaikille asukkaille järjestyi myös yösija.
Poliisi epäilee, että tulipalo on sytytetty tahallaan. Poliisi kertoo ottaneensa kiinni yhden henkilön tapahtumapaikan lähistöltä. Henkilöä epäillään tuhotyöstä.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta hieman ennen puolta kolmea lauantaiaamuna. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle rivitalon neljä asuntoa olivat lähes täyden palamisen vaiheessa.
Rivitalossa oli kaikkiaan kahdeksan asuntoa. Niistä loput neljä kärsi savu- ja vesivahinkoja.
Pelastuslaitoksen mukaan jälkiraivaus jatkui pitkälle aamuun asti.
Uutista päivitetty 11.5. kello 16:28: Tekstiä päivitetty kauttaaltaan pelastuslaitoksen tietojen perusteella.