1950-luvulla kuivatettu Elimäenjärvi tulvi tänä kesänä niin paljon, että vettä jouduttiin pumppaamaan läheiseen Teutjokeen. Haiseva joki piinasi asukkaita viikkojen ajan.
Paikallinen vesiensuojeluyhdistys selvittää, miten Elimäenjärven tulvat voitaisiin jatkossa estää Kouvolassa.
Kouvolan Elimäenjärvi tulvi tänä vuonna rankkasateiden takia poikkeuksellisesti keskellä kuuminta kesää.
Kyseessä on entinen järvi, joka kuivatettiin 1950-luvulla viljelykäyttöön. Alue on edelleen nimeltään Elimäenjärvi, vaikka se on nykyisin viljelypeltoa.
Pellon tulvavedet pumpattiin tänä kesänä läheiseen Teutjokeen, johon kertyi hapetonta vettä ja ravinteita.
Pumpatut tulvavedet saastuttivat joen pahasti. Joesta löytyi kuolleita kaloja ja rapuja, ja ilmoille pöllähteli viikkojen ajan viemärinhajua muistuttavaa löyhkää.
Tulvat kuriin
Tulvat ovat tältä kesältä ohi, eikä vettä enää pumpata Teutjokeen.
Paikallinen vesiensuojeluyhdistys suunnittelee nyt hanketta tulvien estämiseksi jatkossa.
Kymijoen vesi- ja ympäristö ry keskustelee suunnitelmista syksyn aikana ely-keskuksen, paikallisen kyläyhdistyksen, pumppaamosta vastaavan yhdistyksen sekä maanomistajien kanssa.
Toiminnanjohtaja Esa Korkeamäki kertoo, että hanke on niin alkuvaiheessa, ettei vielä ole tietoa sen toteutumisesta. Hankkeen toteutumiseen vaikuttavat esimerkiksi kyläläisten ajatukset.
Nyt yhdistyksellä ovat käynnissä selvitykset Teutjoen ja sen alapuolisen Teutjärven vedenlaadusta sekä tulvien vaikutuksista ympäristöön.
Korkeamäen mukaan Teutjoen kalakanta ei ole tuhoutunut, vaan siellä on edelleen hyvin kaloja. Rapukannan tilanteesta ei ole vielä tietoa.
Ravinteita Kymijokeen
Tulvavedet aiheuttivat vakavimmat vahingot Teutjokeen ja Teutjärveen.
Teutjoesta tulvavedet virtaavat Teutjärven kautta Kymijokeen, joka puolestaan laskee Itäiseen Suomenlahteen. Tämä tarkoittaa sitä, että samat saastevedet laskevat lopulta mereen.
Vesienhoidon asiantuntija Venla Valjakka Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta kertoo, että Kymijoessa vesimäärät ovat sen verran isoja, etteivät Elimäenjärven tulvavedet ole aiheuttaneet siellä kalakuolemia.
Kymijokeen laskee pieniä jokia, jotka kuljettavat maatalouden ravinteita myös muualta. Siksi ravinteiden alkuperää voi olla vaikeaa osoittaa.
– Kymijokeen on tullut tänä kesänä muutenkin poikkeuksellisen paljon kuormitusta, kun muuallakin on tulvinut kesäaikana, Valjakka kertoo.

