Trumpin on oltava läsnä tuomionluvussa joko henkilökohtaisesti tai etäyhteydellä.
New Yorkissa tuomari on hylännyt pian presidentiksi nousevan Donald Trumpin pyynnön lykätä tuomionlukua niin kutsutussa hyssyttelyrahajutussa. Näin ollen tuomio jutussa annetaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti perjantaina 10. tammikuuta eli reilu viikko ennen Trumpin virkaanastujaisia.
Trumpin on oltava läsnä tuomionluvussa joko henkilökohtaisesti tai etäyhteydellä.
Trumpin todettiin viime keväänä syyllistyneen ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja kirjanpidon väärentämiseen. Tällä Trump oli peitellyt sitä, että oli maksanut niin sanottua hyssyttelyrahaa aikuisviihdenäyttelijä Stormy Danielsille eli Stephanie Cliffordille näiden väitetystä suhteesta. Trumpin todettiin syylliseksi yhteensä 34 syytekohdassa.
Tuomari Juan Merchan ilmaisi viime perjantaina kirjallisessa päätöksessään, että Trump ei saa vankilatuomiota. Hän sanoi, että toteuttamiskelpoisin vaihtoehto on soveltaa harvakseltaan hyödynnettyä tuomiomuotoa, jolla Trump välttäisi sekä ehdottoman että ehdollisen vankeusrangaistuksen. Täten Trumpia ei myöskään tuomittaisi sakkorangaistukseen.
Trumpin tuomio pysyy voimassa, vaikka hän jäisikin ilman erillistä rangaistusta. Tästä syystä Trumpista tulee todennäköisesti tässä kuussa ensimmäinen vakavista rikoksista tuomittu, joka nousee Yhdysvaltain presidentiksi.
Lähteet: Reuters, AFP