torstai, 24 lokakuun

Nuorten nikotiinipussien käytöstä on keskusteltu runsaasti viime viikkoina.

Nikotiinipussit ovat levinneet nopeasti kauppoihin ja kioskeihin, ja vaikka niiden mainonta on kielletty, niitä kaupataan myös suomeksi. Eduskunta hyväksyi alkukuusta tupakkalain muutoksen, jota vakiinnutti nikotiinipussien markkinat.

Nikotiinin käytöstä ollaan huolissaan, sillä sen käyttö aloitetaan yleensä nuorena ja se aiheuttaa riippuvuutta.

Kysyimme kahdelta asiantuntijalta, miten vaarallinen aine nikotiini ihmiselle on. Kysymyksiin vastasivat somelääkärinä tunnettu Lääkäri-Atte eli Atte Virolainen sekä farmasian tohtori, dosentti Outi Salminen Helsingin yliopistosta.

Virolainen oli yksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemista asiantuntijoista, kun se antoi mietintönsä uudesta tupakkalaista. Salminen on tutkinut nikotiinia Helsingin yliopistossa pitkään ja väitellyt aiheesta.

1. Kuinka vaarallista nikotiini on ihmiselle?

Pienetkin pitoisuudet voivat aiheuttaa myrkytysoireita.

Lääkäri-Atte: Nikotiini on myrkyllinen aine, jota on aiemmin käytetty muun muassa kasvimyrkkynä.

Outi Salminen: Jos ei ole aiemmin käyttänyt nikotiinia, pienemmätkin pitoisuudet voivat aiheuttaa myrkytysoireita.

2. Miten se vaikuttaa elimistössä?

Nikotiini vaikuttaa muun muassa uneen ja erektioon.

Lääkäri-Atte: Nikotiini vaikuttaa kaikkiin elinjärjestelmiin: se nostaa verenpainetta, lisää sydämen sykettä ja heikentää lisääntymisterveyttä. Se myös häiritsee keskushermoston kehitystä. Mitä vahvempaa nikotiinia käyttää, sitä vakavammat haitat siitä seuraa.

Outi Salminen: Se heikentää unen laatua, suorituskykyä ja erektion syntymistä. Nikotiini aiheuttaa myös keskittymisvaikeuksia. Nuorilla se vaikuttaa lisäksi aivojen kehittymiseen. Ja jos on vähänkin riskiä syövän syntymiselle, nikotiini voimistaa sitä.

3. Kuinka pitkäaikaisia sen aiheuttamat haitat ovat?

Nikotiini häviää elimistöstä nopeasti, mutta sen aiheuttamat haitat kestävät pidempään.

Lääkäri-Atte: Nikotiinin puoliintumisaika on käytännössä muutamia tunteja. Jos käyttää nikotiinia esimerkiksi kaksi viikkoa, eikä saa siitä myrkytysoireita, mitään akuutteja terveyshaittoja nikotiinista ei tule.

Valtaosalle ihmisistä se kuitenkin aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden, joka voi kestää koko elämän. Silloin haittavaikutuksetkin tulevat ilmi.

Outi Salminen: Nikotiinin aiheuttamien terveyshaittojen nollaantuminen kestää yhtä pitkään kuin lopettaessa tupakanpolton. Sitä ei tiedetä, palaako aivojen toiminta ennalleen hermosolujen osalta etenkin, jos nikotiinia on alkanut käyttää jo nuorena.

Ne nuoret, jotka käyttävät nyt nikotiinipusseja, osallistuvat tietämättään ihmiskokeeseen, ja sen tulokset nähdään vasta parin vuosikymmenen päästä.

4. Mikä on vaarallisinta elimistölle, tupakka, vapen polttaminen vai nikotiinipussien käyttö?

Nikotiinipussit sisältävät vähiten elimistölle haitallisia aineita.

Lääkäri-Atte: Tupakointi on monin verroin haitallisempaa elimistölle kuin vapettaminen tai nikotiinipussit. Tupakassa on satoja myrkyllisiä ja syöpää aiheuttavia aineita sekä palamisreaktio vielä päälle.

Vapettaminen on vähemmän haitallista kuin tupakointi, mutta sen aiheuttamista haitoista ei vielä tiedetä tarpeeksi. Tupakoitsija, joka siirtyy nikotiinipusseihin, saa siitä suhteellista terveyshyötyä. Sen sijaan nuori, joka ei ole koskaan polttanut, ja aloittaa vapettamisen tai nikotiinipussien käytön, vaarantaa terveytensä.

Outi Salminen: Nikotiinipitoisuuden näkökulmasta kaikki ovat yhtä vaarallisia. Muiden haitta-aineiden näkökulmasta tupakassa on eniten haitallisia aineita, ja sen jälkeen tulevat nuuska, vape ja nikotiinipussit.

Se, että tupakkateollisuus väittää nikotiinipusseja käytettävän tupakasta vierottautumiseen, on ihan puppua. Tämä nikotiinipussivyöry aiheuttaa sen, että sellaiset henkilöt, jotka eivät ole aiemmin käyttäneet nikotiinia, alkavat nyt käyttää sitä.

5. Jos nikotiinipussi on näistä kolmesta vähiten haitallisin, parjataanko nikotiinia jo liikaakin julkisuudessa?

Nikotiinin haitoista pitäisi puhua enemmän, sanoo asiantuntija.

Lääkäri-Atte: Ei. Nikotiinilla on paljon haittoja, ja se aiheuttaa pitkäaikaisessa käytössä paljon sairastavuutta. Se on ansainnut parjaamisen.

Outi Salminen: Ei. Nikotiinista pitäisi puhua enemmänkin. Jos olisimme ymmärtäneet jo aiemmin, mitä nikotiini on, olisimme osanneet varautua tähän vyöryyn.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella

Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Jaa.
Exit mobile version