lauantai, 5 lokakuun

Turkki pyrkii rakentaman suhteet Bashar al-Assadin hallintoon uudestaan, mutta neuvottelujen tiellä riittää ongelmia.

Turkissa puhkesi alkuviikosta mellakoita useissa kaupungeissa, joissa asuu paljon syyrialaisia.

Levottomuudet lähtivät liikkeelle, kun syyrialaismies pidätettiin epäiltynä alaikäisen lapsen ahdistelusta.

Vihaiset väkijoukot hyökkäsivät sunnuntain ja maanantain välisenä yönä muun muassa syyrialaisten omistamiin kauppoihin Kayserin kaupungissa Keski-Turkissa. Levottomuudet levisivät useisiin muihin kaupunkeihin ja Turkissa on pidätetty noin 500 ihmistä.

Mellakoinnin taustalla on erityisesti köyhemmillä alueilla jo pitempään kytenyt jännite syyrialaisten ja turkkilaisten välillä. Turkissa on yli kolme miljoonaa syyrialaista, tosin arviot vaihtelevat jonkin verran.

Syyrialaiset vieraat jäivät vuosiksi

Syyrian sisällissodan myötä Turkki otti vastaan syyrialaispakolaiset vieraina, joiden odotettiin lähtevän pian kotiin, kunhan olot rauhoittuvat. Mutta syyrialaiset jäivät, eikä vuonna 2011 alkanut Syyrian konflikti ole saanut lopullista ratkaisua vieläkään.

Suhtautuminen syyrialaisiin on Turkissa muuttunut rajusti, muun muassa maan talouskriisin seurauksena. Jotkut kansallismieliset poliitikot ja heidän kannattajansa väittävät, että syyrialaiset vievät turkkilaisten työpaikkoja. Jotkut turkkilaiset uskovat myös, että syyrialaiset polkevat palkkoja ja saavat valtiolta kohtuuttomia etuuksia.

Turkin tapahtumat heijastuvat Pohjois-Syyriaan ja siellä mielenosoittajat ovat protestoineet syyrialaisiin kohdistuneita hyökkäyksiä vastaan. Aseistautuneet ryhmät ovat myös tulittaneet turkkilaisia joukkoja.

Erdoğan hakee kontaktia vanhaan viholliseen

Pohjois-Syyrian protestien taustalla on Turkin tapahtumien lisäksi myös presidentti Recep Tayyip Erdoğanin Syyria-politiikka.

Erdoğan tuki pitkään kapinallisia Syyrian johtajaa Bashar al-Assadia vastaan, mutta viime aikoina ääni kellossa on muuttunut.

Viime viikolla presidentti Erdoğan kertoi, että hän ei näe esteitä suhteiden palauttamiselle presidentti Assadin kanssa. Lausuntoa edelsi Assadin kommentti, jonka mukaan Syyria on valmis keskustelemaan suhteiden normalisoimisesta.

Erdoğan muisteli aikoja ennen Syyrian sotaa, kun Erdoğanin ja Assadin perheet viettivät aikaa yhdessä.

Maiden välinen kauppa kukoisti ja Erdoğan luonnehti Assadia “veljeksi”:

Kun Syyrian protestit alkoivat keväällä 2011, Turkki yritti aluksi neuvoa kumppaniaan Assadia keskustelemaan opposition kanssa uudistuksista. Kun neuvot eivät kelvanneet, Turkki siirtyi tukemaan kapinallisia sisällissodaksi muuttuneessa konfliktissa.

Turkin Syyria-politiikassa kuljettiin ensin lämpimistä väleistä Assadin kanssa häntä vastustavien kapinallisten tukemiseen. Nyt kehä on sulkeutumassa, kun Turkki etsii keinoja suhteiden palauttamiseksi.

Turkilla joukkoja Pohjois-Syyriassa

Erdoğan on tekemässä aikamoista U-käännöstä ja Pohjois-Syyriassa mielenosoittajat kysyivät myykö Turkki nyt pohjoissyyrialaiset kumppaninsa Assadille.

Turkin armeija valvoo yhdessä kapinallisten rippeiden kanssa vajaan 9 000 neliökilometrin aluetta Pohjois-Syyriassa. Turkki on valmistellut erilaisia hankkeita syyrialaisten lähettämiseksi sinne.

Presidentti Erdoğanin mukaan noin 670 000 syyrialaista on jo siirtynyt Turkin valvomille seuduille Syyriassa. Mutta näidenkin alueiden tulevaisuus on hämärän peitossa.

Syyria on moneen kertaan tehnyt selväksi, että sen maaperällä olevien turkkilaisten joukkojen on lähdettävä ehtona suhteiden palauttamiselle.

Syyrian kurdit Turkin tähtäimessä

Viime vuosina Erdoğanin suurimpana murheena ei kuitenkaan ole ollut Assad, vaan Syyrian koillisosan kurdijohtoinen hallinto. Turkin mielestä hallinto on osa Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta, joka on vuosia taistellut Turkin asevoimia vastaan.

Vuonna 2019 Turkki hyökkäsi Koillis-Syyriaan, kun silloinen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kompuroi puhelinkeskustelussa Erdoğanin kanssa ja näytti vihreää valoa Turkille.

Yhdysvalloille kurdit ovat olleet arvokas liittolainen ääriliike Isisin vastaisessa taistelussa, ja Yhdysvalloilla on edelleen sotilaita Pohjois-Syyriassa.

Ankarassa mietitään todennäköisesti parhaillaan mitä Trumpin paluu valtaan voisi merkitä. Turkille se saattaisi avata uuden mahdollisuuden hoitaa Syyrian niin sanottu kurdiongelma pois päiväjärjestyksestä.

Suhteiden palauttaminen Assadiin tuskin saa Turkissa olevia syyrialaisia lähtemään sankoin joukoin kohti Syyriaa – paitsi väkipakolla. Jos syyrialaisten vastaiset levottomuudet jatkuvat, se saattaisi kannustaa ihmisiä pyrkimään Turkista toisen suuntaan, eli kohti Eurooppaa.

Jaa.
Exit mobile version