perjantai, 25 lokakuun

Turku ja kaupungin työntekijät olivat olleet erimielisiä työehdoista. Korkein oikeus linjasi viime vuonna palauttavansa vahingonkorvausasian hovioikeuteen.

Turun hovioikeus on tuominnut Turun kaupungin maksamaan vahingonkorvauksia kaupungin työntekijöille kaikkiaan reilu 82 000 euroa pitkäaikaisessa työaikakiistassa.

Tapauksessa Turun terveys- ja sosiaalipuolen työntekijät nostivat käräjäoikeuteen kanteen siitä, että kaupunki oli yksipuolisesti muuttanut työaikaehtoja vuonna 2015.

Työntekijät katsoivat, että kaupunki muutti työntekijöiden työaikamuotoa jaksotyöstä yleistyöaikaan, minkä takia työntekijöiden työpäivä itseasiassa piteni, mutta palkka ei noussut. Kiista kytkeytyi erityisesti ruokataukoihin.

Työntekijöiden kanne hylättiin käräjäoikeudessa vuonna 2020 ja hovioikeudessa vuonna 2021. 26 työntekijää haki kuitenkin vielä valitusoikeutta Korkeimmasta oikeudesta, joka teki ratkaisunsa viime vuonna.

Korkein oikeus katsoi asiaa 25 työntekijän osalta eri tavalla kuin alemmat oikeusasteet. Yhden työntekijän osalta KKO päätyi samaan kuin aikaisemmat oikeusasteet.

Työpäivä piteni ja ruokatauoille ei ohjeistusta

KKO katsoi, että Turun kaupunki oli menetellyt kesäkuusta 2015 lähtien työsopimusten vastaisesti.

Olennaista ratkaisussa oli, että KKO näki, että vaikka työnantajalla on oikeus päättää työntekijän tauoista, työaikamuodosta ja sen muuttamisesta, työnantaja ei voi kuitenkaan työnjohto-oikeutensa perusteella yksipuolisesti muuttaa työsuhteen tai työsopimuksen olennaisia ehtoja. Olennaiseksi ehdoksi KKO katsoi jaksotyön, jota kaupunki muutti.

KKO palautti asian Turun hovioikeuteen 25 työntekijän vahingonkorvauksien osalta. Hovioikeus teki niistä päätöksen keskiviikkona.

Hovioikeus katsoi, että ruokatauot eivät toteutuneet riittävän säännönmukaisesti Turun sote-puolen yksiköissä. Lisäksi ohjeistus oli puutteellista niissä tapauksissa, joissa ruokatauko oli jäänyt pitämättä tai keskeytynyt.

Lisäksi hovioikeus katsoi ratkaisussaan, että työntekijöille aiheutui vahinkoa, kun työpäivien kesto oli pidentynyt puolella tunnilla.

Vahingonkorvaukset olivat 25 työntekijän osalta noin 2 000–4 000 euroa per työntekijä. Yhteensä vahingonkorvauksia määrättiin maksettavaksi siten noin 82 000 euroa. Lisäksi Turun kaupunki maksaa oikeudenkäyntikuluja kaikilta oikeusasteilta useita tuhansia euroja.

Hovioikeuden päätökseen vahingonkorvauksista voi hakea vielä valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta.

Jaa.
Exit mobile version