tiistai, 25 maaliskuun

Ydinkeskustassa julkisia latauspaikkoja ei toistaiseksi ole laajasti. EU:n AFIR-asetus sitoo jäsenvaltioita huolehtimaan vaihtoehtoisten käyttövoimien latausinfran kattavuudesta.

Turun kaupunginhallitus saa maanantaina eteensä keskusta-alueen sähköautojen latausverkon yleissuunnitelman.

Suunnitelmassa hahmotellaan paikat 16 ”latauskadulle”, joista kussakin olisi 2–14 sähköauton latauspaikkaa. Yhteensä latauspaikkoja tulisi keskustan kaduille 138 kappaletta.

Turku järjestäisi latauskaduille tarvittavan infran. Sen jälkeen latauskadut kilpailutetaan ja valittavat yritykset hoitavat latauslaitteet ja laitteiden kytkemisen sähköverkkoon. Lisäksi ne vastaavat laitteiden ylläpidosta ja maksuliikenteestä.

Tavoite on, että kilpailutus alkaa ensi syksyllä ja ensimmäisten latauskatujen rakentaminen alkaisi keväällä 2026. Kaikkiaan latauskatujen rakennustöitä tehtäisiin vaiheittain vuoteen 2030 mennessä.

Kaupungin osalta kustannukset olisivat 636 000 euroa, joka syntyisi katumerkinnöistä, liikennemerkkien muuttamisesta, kaapelien suojaputkitusten toteuttamisesta ja latausasemien sähköverkkoon liittämisestä.

Tällä hetkellä Turussa on noin 500 julkista latauspistettä, joista suurin osa sijaitsee parkkitaloissa sekä suurissa kaupoissa ja kauppakeskuksissa laitakaupungilla.

Tavoitteena kattava julkinen latausverkosto

Turun kaupungin mukaan hankkeen tavoitteena on luoda keskustan alueelle kattava julkinen sähköajoneuvojen latausverkosto, jolla edistetään yksityisautoilun sähköistämistä. Yleissuunnitelmalla pyritään varautumaan sähköautojen määrän kasvuun.

Kaupungin logistiikka-asiantuntija Pirkka Pajumäki kertoo, että Turkuun suunniteltu latauskatumalli on käytössä muun muassa Tukholmassa.

– Helsingissä tehtiin hiljattain vastaava kilpailutus. Ulkomailta verrokki tälle mallille löytyy Tukholmasta, eli pyörää ei ole yritetty keksiä uudelleen.

Turku teki suunnitelmista keväällä 2023 kyselyn, johon vastasi 460 asukasta, yritystä ja taloyhtiötä.

– Vastaukset olivat juuri niin kaksijakoiset, kuin saattoi odottaa. Osa oli sitä mieltä, että pirun hyvä juttu kun näitä tulee ja osa ihmetteli, minkä takia kaupunki suunnittelee tällaisia, Pajumäki sanoo.

Pajumäki toteaa, että latauskaduilla kaupunki vastaa EU:sta tuleviin velvoitteisiin sähköisen liikenteen yleistymisen tukemiseksi.

Jaa.
Exit mobile version