torstai, 24 lokakuun

TYKSin psykiatrisen sairaalan ovet avautuvat potilaille tulevana maanantaina. Vaikutteita on haettu Euroopasta ja samalla hoito on tuotu tälle vuosituhannelle.

Hanna Kammi-Rahnasto,

Tarja Hiltunen

Turun yliopistollisen keskussairaalan uusi psykiatrinen hoitolaitos vie kaupungin psykiatrisen hoidon uuteen aikaan.

Tulevana maanantaina avautuvassa sairaalassa potilaat pääsevät saunomaan ja liikkumaan kuntosalille. Lisäksi asiakkaita varten on rakennettu aistihuone, jota käytetään erityisesti rauhoittumiseen.

Aistihuoneessa potilaat pääsevät videon ja virtuaalitodellisuuden välityksellä kävelemään Varsinais-Suomen luontoon, Salon Mathildedalin pitkospuille. Lisäksi he voivat rauhoitella aistejaan esimerkiksi hierontatuolissa, tasapainolaudalla tai hierovalla piikkipallolla.

– Aistihuoneen eli rauhoittumishuoneen on tarkoitus auttaa potilaita pääsemään osaston hälinästä pois, toteaa Kompassisairaalan projektipäällikkö Pekka Makkonen.

Sairaalan rakentamisessa kuunneltiin henkilöitä, jotka ovat nähneet psykiatrian hoitoa ruohonjuuritasolla. Potilaita ja eri järjestöjä kuultiin heti suunnitteluvaiheessa, ja projektin johtoon valittiin Makkonen, jolla on takanaan pitkä ura osastohoitajana psykiatrisella poliklinikalla.

– Arvostuksesta potilaita ja järjestöjä kohtaan kertoo se, että ensimmäisenä aulassa on tila, jossa potilasjärjestöillä on mahdollisuus kohdata niin potilaita kuin heidän läheisiään, sanoo Makkonen.

Hoito tuodaan tälle vuosituhannelle

Modernin sairaalan on tarkoitus uudistaa psykiatrista hoitoa. Kompassisairaalan projektipäällikön mukaan hoitolaitos on sairaala, mutta sen ei haluta näyttävän sairaalalta.

– Kun Kompassisairaala on täysin valmis, sen on tarkoitus sulautua kaupunkikuvaan. Aulassa istuva ei voi tietää, kuka hakee apua ja kuka ei, kertoo Makkonen.

TYKS Psykiatrian tulosryhmäjohtaja Jyrki Heikkilän mukaan potilaiden olosuhteet osastoilla siirtyvät tälle vuosituhannelle.

– Tiloista tulee aivan toisenlaisia: rauhoittavia, turvallisia ja potilaiden autonomiaa kunnioittavia.

Vaikutteita Euroopasta

Ensimmäiset potilaat saapuvat uuteen sairaalaan maanantaina. Kuusi kerrosta täyttyy kaksi osastoa kerrallaan. Kompassisairaalaan tulee muun muassa akuuttipsykiatria, vanhuspsykiatria, lastenpsykiatria, riippuvuuspsykiatria, psykoosien hoito sekä psykiatrian neuromodulaatio.

Potilaspaikkoja on yhteensä 112 ja henkilökuntaa 450.

Rakennuksen hinnaksi tuli 76 miljoonaa euroa. Mallia on haettu kokemusasiantuntijoilta ympäri Eurooppaa.

Psykoosiosaston valvontahuoneeseen on otettu mallia Hollannista, jossa potilaiden jatkuvasta valvonnasta on saatu hyviä tuloksia. Kahden huoneen välissä on ikkuna, josta hoitaja pystyy seuraamaan potilaan vointia. Potilas pystyy myös ottamaan kontaktia hoitajaan sisäpuhelimen kautta.

– Eristystilassa vietetty aika saattaa näin jopa puolittua, sanoo Pekka Makkonen.

Kompassisairaalan toinen osa valmistuu vuonna 2029. Uuteen tilaan tulee muun muassa sairaalakoulu. Lisärakennuksen hinta on 87 miljoonaa euroa.

Jaa.
Exit mobile version