– Mieti asia, joka pelottaa sinua tosi paljon. Miltä tuntuisi kohdata se asia viisi kertaa päivässä?
Näin kysyy laillistettu ravitsemusterapeutti Sari Aapro. Hän puhuu syömisestä ja siitä, miten joillekin ihmisille ruokailuun liittyy vahvaa pelkoa, inhoa ja ahdistusta.
Yle julkaisi viime viikolla jutun turvaruoasta, jota tarjotaan tietyille lapsille koulussa ja päiväkodeissa. Turvaruoan tarkoitus on, että syömiseltään rajoittunut lapsi söisi edes jotain.
Artikkeli herätti paljon keskustelua. Monet kommentoivat esimerkiksi, että kyse on ainoastaan lasten turhasta paapomisesta. Usean mielestä lapsi pitäisi totuttaa siihen, että pöydästä ei nousta ennen kuin lautanen on tyhjä.
Sari Aapro on yhdessä Terhi Jokelaisen ja kuuden muun ravitsemusterapeutin kanssa julkaissut Syömishäiriöiden ravitsemushoito -kirjan uudistetun painoksen. Edellinen painos julkaistiin 20 vuotta sitten.
Sen jälkeen syömishäiriöiden hoito on kehittynyt huomattavasti. Kirjassa muun muassa oma luku syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriöstä ARFIDista ja sen hoidosta.
Tässä jutussa kolme aikuista ihmistä kertoo, millaista oli, kun heitä tuputettiin ja pakotettiin syömään lapsena.
Monet ajattelevat yhä, että ruokarajoitteinenkin lapsi syö, kun on tarpeeksi nälkä. Se ei pidä Jokelaisen mukaan paikkaansa, ainakaan jos lapsella on ARFID-häiriö.
ARFID on syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriö, johon ei liity ulkonäköseikkoja.
– Jos ihminen pelkää syömistä ja ruokailua, siihen ei kykene, vaikka olisi huutava nälkä, Jokelainen sanoo.
Turvaruoka on Jokelaisen ja Aapron mukaan hyvä askel eteenpäin. Se ei ole paapomista, vaan ruokailuun liittyvien pelkojen ja ahdistusten ymmärtämistä ja lievittämistä.
”Eihän siinä ollut mitään järkeä”
Jyväskyläläinen Aapo Korri, 22, muistaa, miten opettaja istui esikoulun ruokalassa vastapäätä ja vahti, että hän syö. Ruoka oli koostumukseltaan niin vastenmielistä, ettei se mennyt alas.
Näin kävi Korrin lapsuudessa usein. Vähitellen syötävien ruokien määrä väheni entisestään, kunnes kouluruokailut muuttuivat pelkän näkkileivän syömiseksi. Korrin mukaan hän söi kouluruokaa alakoulussa vain alle kymmenen kertaa vuodessa.
– Eihän siinä ollut mitään järkeä, että istuin joka päivä ruokalassa syömättömän ruoan kanssa. Koskaan ei kokeiltu minkäänlaista ratkaisua.
Korri uskoo, että hänen tapauksessaan kyse oli alun perin nirsoudesta, joka pakottamisen seurauksena muuttui traumakokemukseksi ja hyvin rajoittuneeseeksi syömiseksi
– Minulle ruokailu oli aina todella ahdistava tilanne. Sain jonkinlaisen taistele tai pakene -reaktion, jota en tietenkään lapsena osannut käsitellä.
Korri ei voinut lapsena syödä esimerkiksi puuroa, hernekeittoa tai lihaperunasoselaatikkoa, koska niiden koostumus ja maku vaihtelivat liian paljon.
Sen sijaan tasalaatuiset ja tutut ruoat kuten nakit, makaronilaatikko ja näkkileipä menivät alas.
Nykyään Korrin kaltaiselle lapselle saatettaisiin antaa turvaruokaa, joka on yleensä rakenteeltaan tasalaatuisia ja maultaan ennakoitavia.
Aapo Korri kertoo, miten hänen ruokavalionsa lopulta lähti laajenemaan:
”Kuin olisi karvoja suussa”
Vantaalainen Bea Balk, 25, on syönyt hyvin rajoittuneesti niin pitkään kuin muistaa. Kouluruoka jäi useimpina päivinä syömättä, koska Balk ei voi sietää epämiellyttäviä koostumuksia ruoassaan.
– Hedelmämehussa hedelmäliha tuntuu siltä, kuin olisi karvoja suussa. Tunnen koostumukset tosi tarkkaan ja ne tuntuvat helposti hyvin epämiellyttävältä.
Syömään pakottaminen on tuttua myös Balkille, joka kuvaa itseään loputtoman itsepäiseksi.
– Jos joku pakottaa syömään, niin en suostu enää edes yrittämään.
Hänellä on useita keskittymisen häiriöihin liittyviä diagnooseja. Niiden kanssa eläminen olisi hänen mukaansa ehkä ollut helpompaa, jos hän olisi nuorempana saanut kunnolla ravintoa. Ýle on nähnyt Balkin diagnoosien kirjaukset.
Balk kertoo, että ahdistavat kouluruokailuun liittyvät tapahtumat näkyvät elämässä vieläkin. Hän ei juurikaan käy ravintolassa ja ruokakaupasta mukaan tarttuu useimmiten teollisempaa ruokaa, kuten vaikka pakastepitsaa.
Ruoan pitää olla tuttua, jotta sitä voi syödä.
– Huonot kouluruokakokemukset tulevat pintaan aina, kun yrittää ajatella oman ruokailemisen parantamista.
Syömistä vaikka yökkien
Lapualainen Emilia Korri, 22, oli töissä koulun erityisluokassa, kun huomasi, ettei ole ruokarajoitteidensa kanssa yksin. Luokassa oli kehitysvammainen oppilas, joka söi yhtä rajoittuneesti kuin hän itse. Luokan lapsi söi turvaruokaa, koska mikään muu ei mennyt alas.
Emilia Korri ja Aapo Korri eivät ole läheistä sukua keskenään.
Emilia Korri ei lapsena syönyt esimerkiksi ollenkaan kalaa tai kananmunaa, koska haju, maku ja koostumus ällöttivät.
Kasviksetkin tuntuivat helposti liian kitkeriltä. Alakoulussa lautaselta lähtivät myös useimmat lihatuotteet, kun huonoja kokemuksia tuli liikaa.
– Jos kohdalle osuu joku ruston pala, niin se on heti sitten siinä.
Mutta pöydästä ei saanut nousta ennen kuin oli syönyt.
– Siinä pöydässä tuli sitten istuttua ja syötyä jopa yökkien, kun oli pakko.
Emilia Korrilla epäillään ARFID-syömishäiriötä. Silti monet pitävät häntä nirsona ja nälvimistä kuulee vielä aikuisenakin.
– Pidetään lapsellisena, vähätellään ja kommentoidaan mitä mä syön. Se vaan pahentaa tilannetta.
Aapo Korri, Emilia Korri ja Bea Balk ovat kaikki iloisia siitä, että nykyään lapsille voidaan tarjota tarvittaessa turvaruokaa. Toisaalta heiltä vähän harmittaa, ettei samaa apua saanut aikanaan itse.
– Mä olen ihan kateellinen, Balk sanoo.
