tiistai, 22 lokakuun

Trumpin kampanjatiimi on kiistänyt väitteet uupumuksesta. Suomalaistutkijan mukaan Trumpin viestintä on muuttunut yhä sekavammaksi.

Politico-lehti kertoi viikonloppuna, että Yhdysvaltain republikaanisen puolueen presidenttiehdokas Donald Trump on perunut ainakin kolme haastattelua uupumuksen vuoksi.

Trumpin kampanjan tiedottaja tyrmäsi väitteet uupumuksesta tuoreeltaan.

Ylen aamulähetyksissä vieraillut Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Rani-Henrik Andersson pitää väitteitä Trumpin uupumuksesta kiusallisina.

– Trump haluaa esiintyä voimakkaana johtajana. Jos alkaa vaikuttaa siltä, että hän ei ole kykenevä tehtäväänsä, se saattaa vaikuttaa jopa vaalien tulokseen.

Hän kuitenkin huomauttaa, että kyse on toistaiseksi vasta huhuista, eikä viime aikojen esiintymisten pienestä väsymyksestä voi vielä vetää suuria johtopäätöksiä.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén sanoo, että Trumpin vaikuttaa olevan yhä vaikeampi pysyä asiassa. Lindén huomauttaa, ettei kysymyksiin vastaamattomuudessa sinänsä Trumpin kohdalla ole mitään uutta. Nyt kyse on uudenlaisesta sekavuudesta.

– Hän saattaa aloittaa jostain aiheesta ja ryhtyä sitten yhtäkkiä puhumaan vaikkapa siitä, kumpi olisi pelottavampaa: se, että hai hyökkäisi hänen kimppuunsa, tai se, että hän saisi sähköiskun. Tällaiset hetket herättävät huolta.

Trump on kieltäytynyt useista haastatteluista sekä muun muassa uusintaväittelystä demokraattien ehdokkaan Kamala Harrisin kanssa. Lindén uskoo tämän antavan Harrisin kampanjalle lisää aseita.

– He ryhtyvät maalaamaan Trumpista kuvaa liian vanhana, sellaisena, jonka mielen terävyyteen ei voi luottaa ainakaan enää neljän vuoden päästä.

”Trump valmistautuu vaalivilppiin”

Kaksien edellisten Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä ulkovaltojen, erityisesti Venäjän, yritykset vaikuttaa vaalien lopputulokseen ovat puhuttaneet laajasti. Nytkin Yhdysvaltain hallinnossa pyritään haarukoimaan vaaleihin mahdollisesti vaikuttavia venäläistahoja vihjepalkkion voimin.

Sekä Lindén että Andersson ovat silti yksimielisiä siitä, että suurin uhka Yhdysvaltojen presidentinvaalien vapaudelle ja rehellisyydelle on Donald Trump ja hänen kampanjansa. Maria Lindénin muotoilu ei jätä tulkinnanvaraa:

– Trump ja hänen kampanjansa valmistautuvat tekemään vaalivilppiä näissä vaaleissa.

Rani-Henrik Andersson muistuttaa Trumpin nimenneen jo aiemmin demokraattipoliitikkoja, joita hän kutsuu ”sisäisiksi vihollisiksi”. Anderssonin mukaan ulkomaistakaan vaikuttamista ei ole suljettu pois. Venäjän lisäksi luupin alla on Iran.

– Iranin osalta on puhuttu jopa, että se yrittäisi murhata Trumpin.

Maria Lindén huomauttaa, että myös sosiaalinen media sisältää vaalihäirinnän mahdollisuuden. Hän mainitsee viestipalvelu X:n omistajan Elon Muskin selvästi valinneen puolensa. Nuorten suosiman somen suosittelumekanismeillakin on merkityksensä.

– Jos Tiktok haluaisi peukaloida algoritmejaan, se voisi olla aika tehokas tapa [vaikuttaa].

Jaa.
Exit mobile version